Kuntien tuki lasten kotihoidolle on vähentynyt tasaisesti. Yksi keino uudistaa perhevapaita voisi olla joustavuuden lisääminen vanhempainvapaan kestoon ja korvaustasoon.
Alueelliset erot lasten kotihoidon tuen käytössä ovat suuria. Vuoden 2016 lopussa kotihoidon tukea saavien alle 3-vuotiaiden lasten perheiden osuus vaihteli kunnittain 18–67 %:n välillä.
Runsaimmin kotihoidon tukea käytettiin Pohjanmaan alueen kunnissa ja joissakin Lapin sekä Satakunnan alueen kunnissa. Muita harvemmin tukea käytettiin puolestaan Varsinais-Suomen kunnissa sekä Pohjois- ja Etelä-Savon sekä Pohjois-Karjalan kunnissa. Alueelliset erot maakuntien sisällä ovat kuitenkin lähes yhtä suuria kuin koko maan tasolla.
Karttakuviossa on kuvattu kotihoidon tukea käyttäneiden perheiden osuus alle 3-vuotiaiden lasten perheistä kunnittain vuoden 2016 lopussa.
Lähteet: Kelasto ja Tilastokeskus.
Poikkileikkaustieto antaa hyvän kuvan kotihoidon tuen käytön laajuudesta eri puolilla maata. On kuitenkin hyvä huomata, että tukea vuoden lopussa käyttävien osuus ei kerro mitään siitä, kuinka pitkään kotihoidon tukea käytetään. Kotihoidon tukea käyttäneiden perheiden määrä on mielekkäintä suhteuttaa alle 3-vuotiaiden lasten perheiden määrään, sillä vain alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat oikeutettuja tukeen.
Kotihoidon tuki on suosittu vaihtoehto lastenhoidon järjestämiselle
Enemmistö lapsiperheistä käyttää kotihoidon tukea ainakin jonkin aikaa vanhempainvapaan jälkeen. Vuonna 2014 päättyneisiin vanhempainpäivärahakausiin suhteutettuna noin 87 % perheistä oli käyttänyt kotihoidon tukea ennen lapsen 3-vuotispäivää.
Väestöryhmien väliset erot koskevatkin etupäässä sitä, kuinka pitkään kotihoidon tuella ollaan kotona, eivät niinkään sitä, käytetäänkö tukea vai ei.
Anita Haatajan ja Vesa-Pekka Juutilaisen tutkimuksen (2014) mukaan noin 28 % kotihoidon tukea käyttäneistä perheistä käytti tukea alle 7 kuukautta, ja lähes samansuuruinen osuus (25 %) käytti tukea 7–12 kuukautta. 17 % kotihoidon tuen saajista käytti tukea yli kaksi vuotta. Noin joka kahdeksas perhe (11–14 %) ei käyttänyt kotihoidon tukea lainkaan.
Pidemmät kotihoidon tuen jaksot ovat yleisempiä maaseutumaisissa ja pienissä kunnissa, lyhemmät jaksot kaupungeissa. Kotihoidon tuen käyttö ei kuitenkaan ole harvinaista suurissa kaupungeissakaan. Kymmenessä väkiluvultaan suurimmassa kaupungissa 33–42 % alle 3-vuotiaiden lasten perheistä sai kotihoidon tukea vuoden 2016 lopussa. Koko maan keskiarvo oli 37 %.
Alueellisten erojen taustalla on monia eri tekijöitä. Työttömyys tai työpaikan puuttuminen ovat yhteydessä pidempiin kotihoidon tuen jaksoihin. Pienemmillä paikkakunnilla asuvien vanhempien työmarkkinanäkymät ovat todennäköisesti heikommat kuin muualla, jolloin kotihoidon tuesta voi tulla houkutteleva vaihtoehto.
Myös päivähoidon saatavuus vaikuttaa: varsinkin pienissä tai maaseutukunnissa päivähoitopalveluja voi olla huonosti tarjolla, tai niitä ei löydy läheltä kotia.
Kuntien tuki kotihoidolle vähenemässä?
Kunnat voivat osaltaan itse vaikuttaa kotihoidon suosioon maksamalla lakisääteisen tuen päälle niin kutsuttua kuntalisää. Tarkkoja lukumäärätietoja kotihoidon tuen kuntalisää maksaneista kunnista ei kuitenkaan ole saatavilla, sillä osa kunnista maksaa kuntalisän suoraan perheille, eikä se siten näy Kelan tilastoissa.
Kuntaliiton kahden vuoden välein toteuttaman kyselyn mukaan kuntalisää maksaneiden kuntien määrä on kuitenkin tasaisesti vähentynyt; vuonna 2016 kotihoidon tuen kuntalisää maksoi selvityksen mukaan 60 kuntaa (23 % kyselyyn vastanneista kunnista) ja 99 kuntaa vuonna 2012 (Lahtinen & Selkee 2016). Kelan kautta kotihoidon tuen kuntalisää maksoi 35 kuntaa vuonna 2017 ja 59 kuntaa vuonna 2012.
Kuntien tarjoaman lisätuen painopiste näyttäisi Kelan tilastojen perusteella siirtyneen viime vuosina yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen käytön tukemiseen: 71 kuntaa maksoi vuonna 2017 Kelan kautta perheille yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Varhaiskasvatuspalvelujen hankkimiseen tarkoitettujen palvelusetelien tarjoaminen perheille on Kuntaliiton selvityksen mukaan myös yleistynyt.
Kotihoidon tuki on monelle vanhempainvapaan jatke
On todennäköistä, että kotihoidon tuen suuri suosio johtuu ainakin osaksi siitä, että vanhemmille tarjolla oleva yhteenlaskettu ansiosidonnainen vanhempainvapaa ulottuu juuri ja juuri lapsen 1-vuotispäivään. Jos isä ei käytä omaa osuuttaan heti vanhempainrahakauden jälkeen, tai pitää vapaata vain yhtä aikaa äidin kanssa lapsen syntymän yhteydessä, joutuvat perheet valitsemaan kotihoidon ja varhaiskasvatuksen välillä siinä vaiheessa, kun lapsi on noin 10 kuukauden ikäinen.
Harvat haluavat kuitenkaan viedä kovin pientä lasta kodin ulkopuoliseen hoitoon: yli puolet suomalaisista oli Kelan tekemän kyselyn mukaan sitä mieltä, että lapsen olisi hyvä olla vähintään 2-vuotias mennessään päivähoitoon.
Kyselyyn vastanneiden ikähaitari oli laaja: se käsitti kaikki ikäryhmät 15-vuotiaista 79-vuotiaisiin. Näkemykset päivähoidon aloittamisiästä olivat kuitenkin samansuuntaisia kuin aiemmissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Väestöliiton tekemissä kyselyissä, jotka oli suunnattu vain lapsiperheille.
Joustavuutta siirtymävaiheeseen?
Hallituksen viimeisin perhevapaauudistus kaatui julkisuudessa olleiden tietojen mukaan liian tiukkoihin reunaehtoihin. Maksajien löytyminen uudistuksen kustannuksille ja hyvin erisuuntaan vievien tavoitteiden yhteensovittaminen osoittautuivat lopulta liian haasteelliseksi. Yhdeksi pullonkaulaksi muodostuivat ilmeisesti myös ansiosidonnaisen ja kotihoidon tuen välistä siirtymäkohtaa koskevat näkemyserot.
Olisiko yksi ratkaisukeino tähän ongelmaan ansiosidonnaisen vanhempainvapaan joustavuuden lisääminen Ruotsin tapaan?
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että perheet voisivat pidentää ansiosidonnaista vanhempainvapaata tyytymällä sen ajalta jonkin verran matalampaan korvaustasoon. Vaikka on epäselvää, missä määrin tämä vähentäisi kotihoidon tuen käyttöä, kotihoidon tuen ja ansiosidonnaisen vanhempainvapaan yhteensovitus tulisi joustavammaksi.
Näin perheet saisivat ainakin lisää mahdollisuuksia käyttää perhevapaita omien tarpeidensa mukaisesti.
Anneli Miettinen
tutkija, Kela
Miia Saarikallio-Torp
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Lue lisää:
Haatainen, A & Juutilainen, VP. 2014. Kuinka pitkään lasten kotihoitoa? Selvitys äitien lastenhoitojaksoista kotona 2000-luvulla. Työpapereita 58. Helsinki: Kela.
Lahtinen, J & Selkee, J. 2016. Varhaiskasvatuskyselyraportti II: hallinto, kuntalisät, palveluseteli. Helsinki: Kuntaliitto.
Monilapsisissa kunnissa (kuten Pohjanmaalla ja joissakin Lapin kunnissa) kotihoidontuen nostaminen on yleisempää kuin sellaisissa kunnissa, joissa tyypillisempi lapsiluku perheissä on 1. Yhden lapsen takia ei niin herkästi jäädä kotiin. Mutta jos lapsia on monta ja joka tapauksessa ainakin toinen vanhemmista on kotona, niin samalla kynnys siihen, että lapsi haluaa käyttää itse aikaa lapsensa kasvattamiseen sen sijaan että lähettäisi lapsen muiden hoitoon, on korkeampi.
Monien muiden tukien kohdalla ansiosidonnaisuus voi olla reilun oloinen tapa jakaa tukia. Näin on esimerkiksi työttömyyskorvausten kohdalla. Mutta vanhemmuuteen liittyvien korvausten kohdalla ansiosidonnaiset tuet voivat olla hyvinkin epäoikeudenmukaisia – jos ansiot riippuvat hiukan lasten saamista edeltäneistä tuloista eivätkä vaikkapa tulevan työuran keskituloista. Jos joku saa lapsen 19-vuotiaana kesken opintojen, tämä saa todennäköisesti ansiosidonnaisen tuen minimimääräisenä – koska ansiotuloja harvalla on siinä iässä niin paljoa, että tuki niiden perusteella tulisi. Jos joku toinen saa lapsen 40-vuotiaana, tulot ovat usein silloin huipussaan – ja samalla ansiosidonnaiset korvaukset. Epäreilua tällainen ansiosidonnaisuus on erityisesti siksi, että joka vuonna työntekijät maksavat vakuutusmaksuja lakisääteisiin tukiin liittyen. Jos lapset on hankkinut nuorena, ja sitten siirtyy töihin, joutuu silti maksamaan tulojen huippuvuosina suhteessa samat vakuutusmaksut kuin hyvät ansiosidonnaiset tuet saavatkin maksavat – mutta korvaustaso on huono siksi, että lapset on hankittu “väärään” aikaan vakuutusmaksujen maksukautta. Vanhemmuutta edeltäneiden tulojen perusteella määritetty ansiosidonnaisuus johtaa osaa lapsia haluavista viivyttämään lasten hankintaa parempien tulojen aikaan, jolloin todennäköisyys lapsettomuuteen ja lasten sairauksiin kasvaa, ja työelämässä on edetty urakehityksessä vastuupaikoille, ja häiriö työpaikalle sieltä poissaolemista on erityisen suuri. Voisi olla monelta kannalta parempi, että lapsia hankittaisiin nuorempana kuin mihin ansiosidonnaiset tuet kannustavat, ja että vanhemmuuden tukia kehitettäisiin edeltävistä ansioista vähemmän riippuviksi.
Hups. Ensimmäisen kappaleen viimeisessä virkkeessä ei pitänyt lukea “lapsi haluaa käyttää itse aikaa lapsensa kasvattamiseen”, vaan että “vanhempi haluaa käyttää itse aikaa lapsensa kasvattamiseen”.