Kuntoilua vai kuntoutusta?

Created with Sketch. 31.1.2018
Created with Sketch.
Salminen Anna-Liisa

Jaa

Innokkaana kuntoilijana ja urheilijana pohdiskelin kuntoilun ja kuntoutuksen eroja ja yhdistäviä tekijöitä.

 

Kuntoilijana asetan itselleni määräaikaisen tavoitteen, kuten aikaisempien ennätysteni rikkomisen tai menestymisen kilpailuissa. Siinä ohessa tavoittelen painonhallintaa sekä hyvää yleis- ja työkuntoa. Laadin itse harjoitusohjelman, johon saan tutkimusnäyttöön perustuvia vinkkejä kirjallisuudesta, harjoittelen monipuolisesti, käyn hierojalla, syön terveellisesti, nukun paljon, pidän harjoituspäiväkirjaa ja arvioin tavoitteitteni toteutumista.

Tulosten mittaamisen lisäksi saan palautetta suoriutumisestani ja tekemisestäni valmentajalta ja urheilukavereilta. Lihakset ja sitä myötä myös nivelet pysyvät kunnossa, ja tekeehän urheilu todistetusti hyvää myös aivoille. Mielekästä ja motivoivaa puuhaa.

Kuntoutuksessa kuntoutuja, jolla on todettu toiminta- tai työkyvyn ongelma, asettaa yhdessä ammattilaisen kanssa kuntoutukselle määräaikaisen, itselleen merkityksellisen tavoitteen. Kuntoutussuunnitelmaan kirjataan keinot, joilla tavoitteeseen pyritään. Keinojen pitäisi perustua tutkimusnäyttöön, soveltua todetun ongelman kuntouttamiseen ja olla kuntoutujan mielestä mielekkäitä.

Kuntoutuja toteuttaa kuntoutussuunnitelmaa joko yhdessä ammattilaisen kanssa, itsenäisesti tai ryhmässä muiden kuntoutujien kanssa ja ehkä pitää kuntoutuspäiväkirjaa. Kuntoutuja saa ammattilaiselta palautetta suoriutumisestaan, ja tavoitteiden saavuttamista arvioidaan kuntoutusjakson päätyttyä mittaamalla tai sanallisesti. Tulokset ovat yleensä sitä parempia, mitä enemmän vastuuta kuntoutuja prosessista ottaa.

 

Mitä eroa?

Prosesseina kuntoilijan ja kuntoutujan polut ovat samantyyppiset. Henkilölle merkitykselliset ja mielekkäät tavoitteet ohjaavat tekemistä, ja tulokset arvioidaan. Tavoitteellinen kuntoilu, mutta myös kuntoutuminen tuntuu välillä vaikealta ja työläältä, mutta palkitsee, kun tavoitteita saavutetaan. Hyvä motivaatio ennakoi positiivisia muutoksia sekä kuntoilijan että kuntoutujan elämässä.

Kuntoilulla ennaltaehkäistään työ-ja toimintakyvyn ongelmia, kuntoutuksessa niihin etsitään ratkaisuja. Kuntoilu voi olla osa kuntoutusta tai kuntoutus voi johtaa siihen, että kuntoutujasta tulee kuntoilija. Kuntoilija vastaa kuntoiluun liittyvistä kustannuksista itse. Kuntoutujan kuntoutuksen kustannuksista vastaa yleensä yhteiskunta.

Kuntoilun ja kuntoutuksen välistä eroa hämärtää myös se, että kuntoutuksessa on alettu yhä enemmän puhua valmentavasta kuntoutuksesta tai valmennuksesta.

Lisäksi kuntoutujat alkavat saada asiakasseteleitä, joilla he itse hankkivat itselleen palveluntuottajia –  vähän samalla tapaa kuin kuntoilijat hankkivat itselleen omalla rahalla henkilökohtaisia valmentajia.  Eikä diagnoosikaan ole aina kuntoutuksen perusedellytys.

 

Ytimessä oma vastuu

Kuten kuntoilussa, ajatus siitä, että ihminen itse ottaa vastuuta kuntoutumisestaan, on kuntoutuksen ydintä. On oleellista, että kuntoutus perustuu kuntoutujan omiin tavoitteisiin ja kuntoutujalle annetaan hänelle kuuluva, hänen sen hetkisten resurssiensa mukainen vastuu omasta kuntoutumisestaan.

Itseohjautuva kuntoutuja tarvitsee valintojensa tueksi helposti saatavilla olevaa, tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa toimintakyvyn ongelmiin soveltuvista kuntoutusmenetelmistä, kuntoutumista tukevia sovelluksia, kattavaa tietoa palveluntuottajista, itsearvioinnin työkaluja ja helposti saatavilla olevaa vertaistukea, mutta myös palautetta omasta kuntoutumisestaan.

 

Kuntoutuja ei ole yksin

Suuri osa kuntoutujista ei ole itseohjautuvia. Mitä monimuotoisempia ovat henkilön toimintakyvyn ongelmat, sitä todennäköisempää on sekin, että henkilö ei itse jaksa tai pysty vastaamaan monimutkaisesta kuntoutumisensa kokonaisuudesta, saati valitsemaan palveluntuottajiaan.

Sitä monimuotoisempia ovat myös kuntoutuksessa käytetyt keinot ja prosessiin osallistuvien ammattilaisten kirjo. Kuntoutus perustuu kuntoutuksen ammattilaisten monialaiseen osaamiseen, kykyyn kuulla kuntoutujan tarpeet ja näkemykset, kykyyn motivoida ja luottaa, käyttää tehokkaita menetelmiä, hyödyntää tutkimusnäyttöä ja välittää tietoa siitä sekä arvioida, seurata edistymistä ja antaa palautetta. Kuntoutuksessa huomioidaan kuntoutujan toimintaympäristöihin liittyvät vaatimukset ja toisaalta niiden tuoma tuki.

Tarkoitus on, että kuntoutujaa – edes itseohjautuvaa –  ei jätetä yksin.

Siinä se ero.

 

 

Anna-Liisa Salminen
tutkimustiimin päällikkö, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi

 

 

Lue lisää: 

Autti-Rämö I. Kuntoutus on helppo ymmärtää väärin. Lääkärilehti. 2017.

Härkäpää K, Valkonen J, Järvikoski A. Kuntoutujan motivaatio ja sitoutuminen. Kirjassa Autti-Rämö, Salminen, Rajavaara, Ylinen toim. Kuntoutuminen. Duodecim. 2016.

Piskur B. Social participation: Redesign of education, research, and practice in occupational therapy. SJOT. November 2012.

Salminen A-L, Tuulio-Henriksson A. Asiakaslähtöisyys kuntoutuksessa. Kirjassa Mikkola, Blomgren, Hiilamo. Kansallista vai paikallista? 2012.