Suomen peruseläke on kattava – mutta onko se riittävä?

Created with Sketch. 16.8.2017
Created with Sketch.
Kangas Olli

Jaa artikkeli Suomen peruseläke on kattava – mutta onko se riittävä? sosiaalisessa mediassa

Eri maiden eläketurvan tasoa ei voi verrata yhdellä mittarilla.

 

Kelan tutkimuksen Kansaneläke 80 vuotta -seminaarissa (24.5. 2017) pohdiskelin Suomen kansaneläkkeen nykytilaa teemalla ”Kansaneläke on kattava, mutta onko se myöskin riittävä?” Vastaus oli mielestäni ilmeinen: kansaneläke ei ole riittävä. Jos kansaneläke olisi riittävä, niin vuonna 2011 voimaan tullutta takuueläkettä ei olisi tarvittu.

Sain runsaasti palautetta esityksestäni, ja useissa kommenteissa johtopäätökseni kiistettiin. Tässä kirjoituksessa palaan tematiikkaan ja tarkastelen Suomen minimieläketurvan tasoa verrattuna noin 30 muuhun maahan, joista tiedot ovat saatavilla.

 

Vertailuun tarvitaan useita mittareita

Aluksi tarkastelen suhteellista korvaustasoa. Suhteellinen korvaustaso on kansainvälisissä tutkimuksissa käytetty mittari, jossa kunkin maan nettoeläke suhteutetaan kyseisen maan keskipalkkaan [1].

Lähden liikkeelle tarkastelemalla nettomääräistä minimieläkettä – joka Suomen tapauksessa vuoteen 2011 saakka oli täysi kansaneläke ja sen jälkeen takuueläke – ja sen suhdetta keskipalkkaan. Verotuksen vaikutus on siis huomioitu sekä osoittajassa että nimittäjässä.

Sen jälkeen kuvaan kyseisen suhteen kehitystä vuodesta 1980 lähtien aina 2010-luvulle. Tässä tarkastelussa on selvyyden vuoksi mukana vain Pohjoismaat, jotka lienevät luonnollinen vertailukohta.

Usein tällaisia suhteellisia vertailuita moititaan juuri niiden suhteellisuudesta. Saattaa nimittäin olla niin, että rikkaassa maassa suhteellinen korvaustaso jää kovinkin alhaiseksi, mutta eläkeläisten absoluuttinen tulotaso ja hyvinvointi maan rikkaudesta johtuen ovat tästä huolimatta korkeita. Vastaavasti köyhässä maassa eläkkeen suhteellinen korvaustaso voi olla huomattavan korkea, mutta eläkeläisten absoluuttinen tulotaso on heikko [2].

Siksi on paikallaan katsoa lyhyesti myös sitä, mille tasolle ostovoimapariteeteilla korjattu minimieläke eri maissa asettuu.

Lopuksi on syytä vielä tarkastella, missä määrin eläketurva eri maissa onnistuu torjumaan vanhuusiän köyhyyttä – mikä lopulta lienee eräs tärkeimpiä eläketurvan riittävyyden kriteereitä.

 

Suhteellinen korvaustaso – Suomi keskimääräistä heikompi

Oheisessa kuviossa (1) esitetään suhteelliset korvaustasot parista kymmenestä OECD-maasta. Tarkastelun kohteena on siis se, miten korkea tai heikko minimieläkkeen nettotaso on verrattuna keskimääräisen palkansaajan tuloihin.

Kuvion tulkinnassa on syytä olla siinä mielessä varovainen, että ’minimieläke’ eri maissa tarkoittaa eri asioita. Pohjoismaissa minimieläke perustuu asumiseen, monissa muissa maissa taas se perustuu maksettuihin eläkemaksuihin. ”Minimieläkkeen” suuruus taas liittyy siihen, miten monelta vuodelta maksut on maksettu.

Siksi mukaan on otettu kaksi tietolähdettä: Comparative Welfare Entitlements Dataset ja OECD:n laskelmat. Laskelmien kertoma on samansuuntainen (korrelaatiokerroin = .72**), mutta tasoissa on eräiden maiden (Portugali, Tanska, Hollanti, Norja, Ranska) kohdalla suuriakin eroja, mikä johtuu laskentatapojen eroista.

Käytettiinpä kumpaa tahansa tietolähdettä, korkeimmat korvaustasot löytyvät Norjasta, Irlannista ja Alankomaista, ja alimmat taas Itä-Aasiasta ja eräistä entisistä sosialistimaista. Suomi sijoittuu kummassakin tarkastelussa vähän keskivertoa heikommin, erityisesti CWED-tietojen mukaan.

Kiintoisaa on, että Pohjoismaat eivät muodosta tässä tarkastelussa mitään yhtenäistä ryhmää. Norja ja Tanska sijoittuvat maavertailuissa varsin korkealle, Ruotsi ja Suomi joko keskivaiheille tai jonkin verran keskivertoa heikommin. Itse asiassa anteliaimpien maiden korvaustasot ovat lähes kaksinkertaisia Suomeen verrattuna kumpaa tahansa tietolähdettä käytetäänkin.

Kuvio 1. Minimieläke suhteessa keskipalkkaan 2010-luvun alkupuolella eri maissa (nettoeläke/nettopalkka, %) CWED- ja OECD-tietojen mukaan [3].   

 

Vuosien saatossa heikentymistä

Suomalainen kansaneläke ei aina ole ollut teollisuusmaiden heikoimpia. 1980-luvulla täyden kansaneläkkeen suhteellinen korvaustaso oli itse asiassa hyvinkin vertailukelpoinen muiden Pohjoismaiden tasoon nähden ja selkeästi yli OECD:n keskimäärän (Kuvio 2) [4].

1980-luvun alkuvuosista 1990-luvulle tultaessa korvaustaso laski lähes 10 prosenttiyksikköä. Lasku jatkui tasaisesti vuoteen 2011 saakka, jolloin takuueläke paransi tilannetta. Kiintoisaa on huomata, että kehitys on ollut pitkälti saman suuntaista Ruotsissa ja osin Tanskassakin 2000-luvun alkuun saakka.

Kuvio 2. Minimieläkkeen korvaustaso (nettoeläke/nettopalkka, %) Pohjoismaissa 1980–2015 [5].

 

Kuviot 1 ja 2 antavat suuntaviivoja siitä, mille tasolle suomalaisen minimieläkkeen absoluuttinen taso (ostovoima) asettuu muihin Pohjoismaihin ja läntiseen Keski-Eurooppaan verrattuna.

Pohjoismaisen sosiaalitilastollisen vuosikirjan (NOSOSCO) [6] mukaan vuonna 2015 Tanskan kansaneläke lisukkeineen oli ostovoimaltaan noin kaksinkertainen Suomen takuueläkkeeseen verrattuna. Jos asumisten tuet huomioitaisiin, ero pienenisi 1,2-kertaiseksi.  Suomen peruseläkkeen taso näissä NOSOSCOn laskelmissa on Ruotsin tietämissä.

Kansainvälisissä vertailuissa Pohjoismaat eivät ole tässäkään mikään yhtenäinen maaryhmä.

Jos absoluuttinen minimieläkkeen ostovoima vuonna 2015 lasketaan kertomalla ostovoimalla painotettu kunkin maan nettopalkka [7] OECD:n tietojen mukaisilla korvaustasoilla, saadaan suuntaa antavat tulokset minimieläkkeiden absoluuttisista tasoista eri maissa.

Nämäkään vertailut eivät kuvaa Suomen suhteellisesta tilanteesta muuta. Muut rikkaat OECD-maat sijoittuvat Suomea paremmin. Luxembourgissa, Norjassa, Irlannissa ja Uudessa Seelannissa absoluuttiset tasot ovat lähes kaksinkertaiset Suomeen verrattuna. Ruotsin suhteen tilanne on yhteneväinen NOSOSCOn tietojen kanssa. Suomea pienemmät eläketasot löytyvät eräistä Etelä-Euroopan maista, entisistä Itä-blokin maista ja Koreasta.

 

Ovatko Suomen eläkeläiset köyhiä?

Edellä olevassa on keskitytty vain korvaavuustasoihin. Oma kysymyksensä on se, ovatko kaikki oikeutettuja mainittuihin etuuksiin. Joissain maissa, esimerkiksi Pohjoismaissa, peruseläketurva kattaa universaalisesti kaikki ihmiset.

Sen sijaan eräissä muissa maissa (esim. Yhdysvallat, Australia ja monet Keski-Euroopan maat) minimieläkkeitäkin saatetaan ehdollistaa erilaisin rajoittein, minkä seurauksena kaikki eivät ole oikeutettuja peruseläketurvaan. Tämän seurauksena eläkeläisköyhyys voi olla ongelma, vaikka edellä esitetyt nimelliset korvaavuusasteet ja absoluuttiset tasot näennäisesti olisivatkin korkeita. Toinen eläkeläisköyhyyden syy luonnollisestikin on eläkkeiden riittämätön taso.

Eläkeläisköyhyyttä on luodattu kuviossa 3, jossa pystyakselilla esitetään köyhyysaste, joka on mitattu 40 prosentin köyhyysrajalla. Toisin sanoen, köyhiksi on luokiteltu kaikki ne yli 65-vuotiaat, joiden kulutusyksiköillä painotetut tulot jäävät alle 40 prosentin väestön keskitulosta. Vaaka-akselilla puolestaan on vastaavalla tavalla lasketut, 60 prosentin rajaan perustuvat köyhyysasteet.

Kuvio 3. Eläkeläisköyhyys (%) 2010-luvulla 40 ja 60 prosentin köyhyysrajoilla mitattuna.

 

Kuvista nähdään, että 40 prosentin rajalla vain Norjassa ja Tanskassa yli 65-vuotiaiden köyhyysaste on pienempi kuin Suomessa. Suomen peruseläketurva on siis kattava, ja jos riittävyyden mittarina käytetään nimenomaisesti 40 prosentin tasoa, niin minimieläke on Suomessa myös suhteellisen köyhyyden suhteen riittävä.

Tilanne kuitenkin muuttuu, jos köyhyysrajaa nostetaan 60 prosenttiin, mitä mittaria esimerkiksi EU pääsääntöisesti käyttää. Onpa EU joissain tapauksissa siirtynyt käyttämään jopa 70 prosentin rajaa, mikä heikentää Suomen sijoitusta entisestäänkin.

Korkeammilla köyhyysrajoilla Suomen suhteellinen asema heikkenee siis merkittävästi, mikä johtuu siitä, että Suomessa on paljon eläkkeensaajia, joiden tulot asettuvat 40 ja 60 prosentin väliin.

 

Kattava – mutta ei riittävä

Edellä oleva tarkastelu antanee vastauksen siihen, että Suomen eläketurva on kyllä kattava. Sen sijaan vastaus minimimääräisen eläketurvan riittävyyteen on enemmän katsojan silmässä.

Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitean silmän mukaan turvan taso ei ole riittävä. Suomen virallinen vastaus komitean moitteisiin taas silmäilee asiaa toisin ja vetoaa miniturvan tasoa nostaviin erilaisiin lisukkeisiin. Pulma on tällöin se, että kaikista muistakin maista kaikki mahdolliset lisukkeet tulisi vertailuissa huomioida.

Kaikkein selvintä on tarkastella tilannetta eläkeläisköyhyyden kannalta. Niin tai näin, kaikin lisukkeinkaan suomalainen tulonsiirtojärjestelmä ei takaa köyhyydestä vapaata vanhuutta kaikille. Tilanne on hyvä, jos silmämääränä pidetään 40 prosentin köyhyysrajaa, mutta se on jo huomattavasti synkempi, jos raja nostetaan 60 prosenttiin.

Tätä taustaa vasten Suomen minimieläketurva on kyllä kattava, mutta ei aina riittävä.

 

 

Olli Kangas
professori, yhteiskuntasuhteiden johtaja, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Twitter: @ollikan

 

Lue lisää:

[1] Hussain, A. & Kangas, O. (2916): Is a handful of old tricks better than a sackful of new ones? Generations of research and post-retirement poverty in the European Union. Helsinki: Kela Working Papers 2016/109.

[2] Tätä on pohdittu tarkemmin Kelan Tutkimusblogissa

[3] CWED-tiedot: Scruggs, L., Jahn, D. & Kuitto, K. (2014): “Comparative Welfare Entitlements Dataset 2. Version 2014-03 (CWED).” University of Connecticut & University of Greifswald; OECD-tiedot: OECD (2015): Pensions at Glance 2015. Paris: OECD, s. 54.

[4] Tiedot CWED-datasta, Suomen 2015: takuueläke suhteutettu nettomääräisen keskipalkkaan, joka laskettu OECD:n Tax-Benefit-laskurilla.

[5] Vuoden 2015 tiedot on saatu Tukholman yliopiston Social Citizenship Indicator Program -datasta.

[6] NOSOSCO (2016): Social Protection in the Nordic Countries 2014/2015. Copenhagen: NOSOSCO, p. 148.

[7] Nettotulot on laskettu OECD:n Tax-Benefit-laskurilla. Niin ikään ostovoimapariteetit perustuvat OECD:n tietoihin.