Perheenjäsenten määrä vaikuttaa moneen sosiaalietuuteen. Vaikutus kuitenkin vaihtelee etuudesta toiseen. Kertoimia olisikin syytä yhtenäistää ja perustella tarkemmin, kun sosiaaliturvan kokonaisuudistusta ryhdytään valmistelemaan.
Sosiaaliturvan yhtenäistäminen ja yksinkertaistaminen on ollut viime vuosien kestopuheenaihe. Se on ollut monien aikaisempien työryhmien agendalla, ja se on nyt käynnissä olevan eriarvoisuustyöryhmän keskeinen tehtävä.
Tahtotilasta huolimatta sosiaaliturva ei ole vuosien saatossa juurikaan yksinkertaistunut. Osittain jopa päinvastoin, kun uusia etuuksia tai etuuksien korotuksia on syntynyt.
Yksinkertaistamisen lisäksi viime aikoina on ollut paljon esillä kysymys sosiaaliturvan ”yksilöllisyydestä”, eli kotitalouden jäsenten taloudellisesta vastuusta toisistaan. Jotkin viimeaikaiset muutokset ovatkin vieneet Suomen sosiaaliturvaa yksilöllisempään suuntaan: puolison tulojen huomiointi on poistettu työmarkkinatuesta ja opintotuesta, ja uusi minimieläke, takuueläke, ei ole enää riippuvainen puolison olemassaolosta kuten vanhempi kansaneläke.
Näistä muutoksista huolimatta viimesijainen toimeentulo ajatellaan edelleen vahvasti kotitalouden asiaksi. Köyhyyttä mitataan koko kotitalouden tulojen mukaan, ja oikeus viimesijaisiin etuuksiin eli asumistukeen ja toimeentulotukeen perustuu koko kotitalouden tuloihin.
Jotta erikokoiset kotitaloudet olisivat vertailukelpoisia keskenään, kotitalouden eri jäsenille käytetään painokertoimia. Köyhyysmittareiden ja viimesijaisten etuuksien painojen on perusteltua heijastaa eri perheenjäsenten kulutusrakennetta, jota on koottu esim. viitebudjetteihin.
Käytännössä eri perheenjäsenten painot etuuksissa ja köyhyysmittareissa vaihtelevat kuitenkin hyvin paljon.
Toimeentulotuki suosii kahden aikuisen talouksia, mutta asumistuki sorsii
Alla olevassa kuvassa on esitetty kotitalouden eri jäsenten painokertoimet niin, että ensimmäinen aikuinen saa arvon 1. Nähdään, että suhteessa viitebudjettiin OECD:n vanhat köyhyysmittaripainot olivat lähempänä viitebudjettia kuin uudet, vuoden 2002 jälkeen käytetyt painot.
Uusissa painoissa kotitalouden muiden aikuisten ja lasten painot ovat pienempiä, jolloin lapsiköyhyys näyttäytyi entistä matalampana, mutta eläkeläisköyhyys tilastoissa kasvoi.
Kuva 1. Kotitalouksien eri jäsenten saamat painot kulutuksen viitebudjetissa, köyhyysmittareissa sekä kotitalouskohtaisissa etuuksissa 2017 lainsäädännön mukaan.
*Lähde: Mäkinen, Lauri (2017). Huom. viitebudjetin painot sovitettu köyhyysmittareiden ikärajoihin painotettuina keskiarvoina.
Toki kulutusrakenteen mukaisista painoista on perusteltua poiketa joissain tapauksissa. Esimerkiksi lapsiperheiden köyhyydellä voi olla pitempiaikaisia vaikutuksia (esim) kuin muissa kotitaloustyypeissä. Toimeentulotuen perusosa suosiikin viitebudjettiin nähden lapsiperheitä ja kahden aikuisen talouksia.
Yleisen asumistuen perusomavastuu taas kohtelee huonoiten kahden aikuisen talouksia. Perusomavastuulla on tosin hieman eri rooli kuin toimeentulotuen perusosalla. Se kertoo, kuinka paljon kotitalous saa tienata, ennen kuin se vaikuttaa asumistuen suuruuteen. Asumistuen suuruuteen vaikuttavat vahvasti myös perhekoon mukaan määritellyt enimmäisvuokrat.
Lapsilisissä monilapsiset perheet saavat bonukset – työttömyysturvassa heille jää tyhjä arpa
Erityisen paljon eroja on siinä, miten eri etuudet ottavat huomioon perheen lapsilukumäärät.
Köyhyysmittarit ja viitebudjetti eivät tee eroa sille, onko kyseessä perheen ensimmäinen vai toinen lapsi. Lapsilisissä sen sijaan on päätetty tukea monilapsisten perheiden toimeentuloa ja samalla kannustaa korkeaan syntyvyyteen. Viidennen lapsen lapsilisä on jo lähes kaksinkertainen ensimmäisen lapsen lapsilisään verrattuna.
Toimeentulotuessa ja varsinkin työttömyysturvassa on päinvastainen systeemi, jossa ensimmäisestä lapsesta saadaan korkein korotus. Työttömyysturvassa kolmannen lapsen jälkeen ei enää makseta lisäystä.
Kuva 2. Lapsen järjestysnumeron huomiointi köyhyysmittareissa ja etuuksissa 2017 lainsäädännön mukaan.
Sosiaaliturvan logiikka kaipaa kirkastusta
Tässä esitellyt luvut antavat maistiaista siitä, minkälaisella kirjolla perheenjäseniä tuetaan ja toisaalta miten kuva köyhyydestä muuttuu käytettävän mittarin mukaan. Etuuspainojen listaa voisi jatkaa esimerkiksi kotihoidon tuen ja päivähoitomaksujen parametreilla.
Tutkijalle lainsäädännössä esiintyvät parametrit näyttäytyvät melko satunnaisina, ja ne ovat syntyneet arvatenkin poliittisen väännön tuloksina eri aikoina.
Nyt kun sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen suunnittelua ryhdytään valmistelemaan, olisi erinomainen tilaisuus järkevöittää ja kirkastaa sosiaaliturvan logiikkaa. Kaikella on, tai ainakin pitäisi olla tarkoitus.
Jussi Tervola
tutkija, Kela
etunimi.sukunimi@kela.fi
Kirjoittajalla on hyviä ja ajatuksia herättäviä näkökulmia. Lapsilisien kohdalla teksti “Lapsilisissä sen sijaan on päätetty tukea monilapsisten perheiden toimeentuloa ja samalla kannustaa korkeaan syntyvyyteen” antaa osittain harhaanjohtavan kuvan.
Jotta kuva vastaisi paremmin perheiden arkikokemusta tilien saldoja kuun lopussa katsottaessa, tulisi porrastuksen suoran tarkastelun sijaan verrata erikokoisten perheiden lapsilisäsummia lasten kulutusmenosummiin. Yhteen- ja vähennyslaskutaitoa korkeampaa matematiikkaa ei vertailuun tarvita. Laskelmasta selviää jo toimeentulotuen perusosan saantiin oikeuttavalla lasten kulutusmenotasolla, että lapsiluvun kasvaessa perheen nettomenot kasvavat. Normaalimmilla kulutusmenotasoilla nettomenot kasvavat lapsiluvun kasvaessa vielä jyrkemmin. Porrastus kyllä tukee monilapsisten perheiden toimeentuloa, mutta lapsilisät riittävät lasten kulutusmenoihin sitä huonommin, mitä suuremmasta lapsimäärästä on kysymys. Siis mitä suuremmasta tulevasta työntekijämäärästä ja samalla tulevasta eläkemaksu- ja verokertymästä perhe on ottanut vastuun. Jos huomioon otettaisiin perheen lapsista johtuvat asumis- ja liikennemenot, toimeentulokuva huononisi lisää.
Jos lapsilisäporrastus kannustaisi täällä oikeasti korkeaan syntyvyyteen, niin syntyvyys ei olisi jäänyt alle väestön uusiutumistason jo kohta 50 vuotta. Viimeiset 7 vuotta syntyvyys on laskenut jyrkästi ja lasku jatkuu. Lapsia on syntynyt entistä vähemmän kaiken kokoisiin perheisiin. Varmaan yhtenä osasyynä on se, että lapsilisiä on viime vuosikymmeninä lähinnä leikattu. Voiko silloin puhua korkeaan syntyvyyteen, tai edes lapsiluvun kasvuun kannustamisesta? Ei todellakaan voi.
Aivan pielessä blogin väite ei silti ole, jos sen ajatus vain toteutettaisiin paremmin. Ruotsissa toistuvat lapsilisien ja niiden porrastusten nostot ovat osaltaan vaikuttaneet syntyvyyden nousuun vuosituhannen vaihteen 1,5:stä lähemmäs uusiutumistasoa. Varsinkin isojen perheiden lapsilisät ovat siellä selvästi täkäläisiä korkeammat. Nykyisellä 1,49:n eli 30% alle uusiutumistason jäävällä syntyvyydellämme kantaväestön koko tulee puolittumaan aina parin sukupolven välein. Tarvetta parempaan toteuttamiseen siis on, jotta kestävyysvaje pienenisi ja Suomi täyttäisi joskus 200 vuotta.