Aiempi työtilanne ja lasten määrä vaikuttavat siihen, miten nopeasti äidit palaavat työelämään lapsen syntymän jälkeen.
Työhön palaaminen voi viivästyä vuosia, vaikka ensisynnyttäjän työmarkkina-asema olisi ollut vahva ennen äitiysvapaata. Näin käy etenkin silloin, jos lapsia syntyy useampia. Uusien äitien työuriin ja myös pitkän aikavälin työllisyyteen vaikuttavat vanhempainvapaiden jakaminen tai jakamatta jättäminen sekä hoitovapaa ja kotihoidontuki, mutta myös äidin työmarkkina-asema ennen lapsen syntymää.
Perhevapaat sekä 25–44-vuotiaiden naisten työllisyysaste ovat olleet viime aikoina keskustelunaiheena. Eri-ikäisten naisten työllisyysaste ei kuitenkaan kuvaa kokonaisuutta, joka muodostuu perhevapaista ja kotihoidontuesta sekä työssä käyvien äitien osuudesta.
Takaisin työuralle
Uusien äitien työurakatkoista saa paremman kokonaiskuvan seuraamalla työllisyysasteiden sijaan työhön paluuta synnytyksen jälkeen.
Kuviossa 1 on piirretty vuonna 2002 esikoisensa synnyttäneiden äitien työssäkäynti kuukausitasolla alkaen kaksi vuotta ennen ensisynnytystä ja aina esikoisen 10-vuotispäivään asti. Jos äiti on ollut kotona hoitamassa lapsia tai perhevapaalla, niin hän ei sisälly kuvion työssä käyviin, vaikka olisikin työsuhteessa.
Kuvio 1. Työssä käyvien ensisynnyttäjien osuus lasten lukumäärän ja työmarkkina-aseman mukaan. Ensimmäisen ja toisen lapsen ikäero on korkeintaan 6 vuotta.
Uudet äidit on jaoteltu työmarkkina-aseman ja lasten lukumäärän mukaan. Kuviossa hyvä työmarkkina-asema tarkoittaa, että äiti on käynyt töissä yli 21 kuukautta edellisen kahden vuoden aikana. Vastaavasti 21 kuukautta ja alle työskennelleet sekä ilman työtä olleet uudet äidit kuuluvat kuviossa heikossa työmarkkina-asemassa olevaan ryhmään.
Työssä käyvien osuudet on laskettu Kelan Lapsiperhehankkeen aineistosta. Aineisto sisältää 50 % kaikista vuosina 1999–2009 synnyttäneistä äideistä ja heidän perheistään.
Kuinka nopeasti työelämään? Työtilanne ennen esikoisen syntymää vaikuttaa
Ennen ensimmäisen lapsen syntymää työssäkäyneet, kerran synnyttävät naiset palaavat töihin nopeasti. Ennen lapsen syntymää hyvässä työmarkkina-asemassa olleista äideistä 15 prosenttia on palannut töihin lapsen täytettyä 9 kuukautta, ja lapsen täyttäessä 3 vuotta palanneiden osuus on 94 prosenttia.
Hyvässä työmarkkina-asemassa olevista yhden
lapsen äideistä 94 prosenttia on palannut töihin
lapsen täyttäessä 3 vuotta.
Sen sijaan heikossa työmarkkina-asemassa olevista, yhden lapsen synnyttäneistä äideistä työllistyy tai palaa töihin 6 prosenttia esikoisen täytettyä 9 kuukautta ja 59 prosenttia esikoisen ollessa 3-vuotias.
2000-luvun korkea työllisyys ja nousukausi eivät ehtineet vaikuttaa heikossa työmarkkina-asemassa lapsen saaneiden naisten työllisyyskehitykseen. Ennen esikoisen syntymää heikossa ja hyvässä työmarkkina-asemassa olleet äidit ovat eri asemassa vielä esikoisen 10-vuotispäivänäkin.
Useamman lapsen synnyttäneiden äitien työhönpaluu viivästyy
Useamman kuin yhden lapsen synnyttävät naiset ovat poissa työelämästä pitkään ja palaavat sinne hitaasti.
Aikaisemmassa tutkimuksessa on selvinnyt, että kaikista ensisynnyttäjistä puolet saa toisen lapsen ennen kuin esikoinen täyttää kolme vuotta. Osa äideistä käy töissä ennen toisen lapsen syntymää, mutta puolet jatkaa kotihoidon tuelta suoraan uudelle äitiysrahakaudelle ja taas seuraavalle kotihoidonjaksolle.
Ensisynnyttäjistä viidesosa jatkaa hoito-
vapaalta suoraan seuraavalle äitiysvapaalle
käymättä välissä töissä.
Vuosittain kaikista ensisynnyttäjistä viidesosa jatkaa hoitovapaalta suoraan seuraavalle äitiysvapaalle käymättä välissä töissä.
Toisen lapsen synnyttäneiden äitien työssäkäyvien osuus saavuttaa saman tason kuin yhden lapsen synnyttäneillä vasta, kun ensimmäinen lapsi on noin 6–7-vuotias eli esikouluiässä.
Parantaisiko lastenhoitovastuun jakaminen naisten työllisyyttä?
Kotihoidontuki ja perhevapaa voivat lohkaista ison osan äidin työurasta riippumatta työhistoriasta. Tällä on kauaskantoisia vaikutuksia eläkekertymään.
Lisäksi heikossa työmarkkina-asemassa synnyttäneet äidit eivät taloudellisesti hyvinäkään aikoina onnistu saavuttamaan samaa työmarkkina-asemaa kuin hyvästä työmarkkina-asemasta perhevapaalle siirtyneet äidit.
Jos uusien äitien työllisyyttä halutaan parantaa, niin useampi äiti pitää houkutella takaisin työpaikalle ja useampi isä kotiin. Vaatiiko tämä lakiuudistuksen lisäksi asennemuutosta?
Tapio Räsänen
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Lisätietoa:
Haataja A, Airio I, Saarikallio-Torp M ja Valaste M. Laulu 573 566 perheestä. Lapsiperheet ja perhepolitiikka 2000-luvulla. Helsinki: Kela, Teemakirja 15, 2016.
Haataja Anita ja Juutilainen Vesa-Pekka. Kuinka pitkään lasten kotihoitoa? Selvitys äitien lastenhoitojaksoista kotona 2000-luvulla. Helsinki, Kela, Työpapereita 58, 2014.
“Kotihoidontuki ja perhevapaa voivat lohkaista ison osan äidin työurasta riippumatta työhistoriasta. Tällä on kauaskantoisia vaikutuksia eläkekertymään.”
Vanhemmuuteen liittyvä eläkekarttuma-asia on yksi teemoista, joista ei ole julkista keskustelua käyty juuri lainkaan. Nykyisin kotihoidontuki kerryttää eläkettä saman verran kuin esimerkiksi työttömänä peruspäivärahalla oleminen. Se, että onko se paljon vai vähän riippuu siitä, mikä olisi vaihtoehtoinen eläkekarttuma – eli että olisiko henkilö muutoin esimerksi töissä, yrittäjänä (jos, niin millaisella YEL-karttumalla), päätoimisena opiskelijana, työttömänä vai jos esimerkiksi kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella.
Aäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan ajan eläkekarttuma riippuu tästä poiketen siitä, minkä ikäisenä ja missä työuran vaiheessa lapsen hankkii. Jos lapsen hankkii opiskeluaikana, eläkekarttuma on peruspäivärahan eläkekarttuman tasoa – eli suhteellisen reilun 700 euron kuukausituloja vastaavan määrän verran – ja jos taas lapsen hankkii 40-vuotiaana työuran huipulla, eläkekarttuma voi olla vaikka 5-10 kertainen nuorena lapsen hankkivaan nähden. Nykyinen eläkejärjestelmä on tuolta osin aika epätasa-arvoinen, ja mm. opiskelijana lapsia saavia suorastaan syrjivä, ja eläkejärjestelmä kannustaa viivästyttämään lasten hankintaa.
Tuo on toki eri asiaa kuin äitien työllistymiskysymykset. Se oli helpompi aihe tarkastella silloin, kun työskentely tarkoitti lähinnä vain palkkatyötä työsuhteessa yhden työnantajan palveluksessa. Nykyään tulot voivat koostua samaan aikaan monesta lähteestä, ja sitä on hankala vain tilastojen pohjalta tietää, että miltä osin esimerkiksi pääomatulot koostuvat työn tekemisestä.
Kun blogin kirjoittajalla ilmeisesti on aineistot äitien ja isien työssä käynneistä, niin kysyisin, että kuinka monta prosenttia a) äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaalla olevista, b) hoitovapaalla olevista ja c) kotihoidontuella olevista on nykyisin vähintään osa-aikaisesti töitä tekeviä tai opintoja tekeviä opiskelijoita? Sellaista tilastolukemaa kun en ole nähnyt missään, mutta se lukema saattaisi jostain ehkä selvitä. Osa vanhemmista tekee tukiaikanakin töitä esim. kerran viikossa tai opiskelee (tai kotihoidontuen tapauksessa näin osa tekee täysipäiväisestikin).
Ainakaan kotihoidontukihan ei tarkoita automaattisesti töistä poissa olemista, vaan sen tuen saamisen ehtona on vain se, ettei lapsi ole kunnallisessa päivähoidossa ja ettei lapsesta makseta muuta päivähoidon tukea – jolloin lapsen hoidon saa kotihoidontukea nostava perhe järjestää siten kuin itse haluaa. Kotihoidontuen nostamisen kanssahan saa käydä myös täysipäiväisesti töissä ja laittaa lapsen vaikka yksityiseen päiväkotiin, perhepäivähoitoon tai vaikka palkata jonkun lapsenhoitajan – kunhan hoitoa ei tällöin rahoiteta yksityisen hoidon tuella, vaan kotihoidontuella.
Aineistossa ei ole suoraan tietoa työsuhteen osa-aikaisuudesta. Laulu 573 566 perheestä -kirjasta sivuilta 189–190 löydät vastaukset kysymysiin a)-c) sekä tiedon kuinka suuri osa äideistä ja isistä on saanut opintotukea ja joitakin muita etuuksia. (https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163822/Laulu_573566_perheesta.pdf#page=191)
Kotihoidontuki ei tarkoita poissa töistä olemista ja lasta voi hoitaa myös joku muu kuin vanhempi. Tutkimuksen lapsiperheaineistossa ei ole tietoa niistä tapauksista, joissa kotihoidontuen saaja ja lasten hoitaja on joku muu kuin äiti tai isä. Kelan tilastollisten vuosikirjan mukaan vuonna 2014 noin 3 prosenttia kotihoidontuen saajista on ollut joku muu kuin lapsen vanhempi tai hoitaja on ollut joku muu, mutta vanhempi on saanut tuen.
Mikäli tutkimuksemme kiinnostaa sinua enemmän, niin esittelemme muita tuloksia ”Työ, perhe ja muu elämä: yhteensovittamisen moninaiset käytännöt”-työpajassa Sosiaalipolitiikan päivillä.
Kiitos vastauksesta.
Linkkaamastasi tilastosta löytyy tietoa Kelan maksamien etuuksien määristä. Se tilasto ei kuitenkaan vastaa kysymykseeni sen enempää työssä käyvien kuin opiskelijoidenkaan osalta, vaan tuo tilasto kertoo siitä, kuinka suuri osa vuonna 2014 synnyttäneistä on saanut jotain tukia sekä monenako päivänä keskimäärin ja moniko ei ole nostanut mitään tukea. Kelan tuen saamattomuus ei tarkoita automaattisesti sitä, että henkilö olisi työssä käyvä, vaan se kertoo suoraan vain siitä, ettei henkilö joko ole hakenut tukea tai saanut sitä. Työssä käyvien osuutta tuossa tilastossa ei ollut esitetty. Opiskelijoidenkaan määrä ei ilmene suoraan opintotuen saajien määrästä, sillä vain osa opiskelijoista on opintotuen piirissä ja nostaa sitä.
Ensisynnyttäjä-äitien keski-ikä Suomessa on nykyisin noin 29 vuotta. Nuorimmista opiskelijoista huomattava osa nostaa opintotukea, mutta iän kasvaessa opintotuen nostaminen vähenee opiskelijoiden keskuudessa – osin sen takia, että opintotukikuukaudet loppuvat korkeakouluopintojen kohdalla, osin sen takia, että tulorajat estävät opintotuen saannin, osin sen takia, ettei opintosuoritusten määrä riitä opintotuen saantiin ja osin sen takia, etteivät varsinkaan kaikki vanhemmat opiskelijat viitsi, halua tai muista edes hakea opintotukea. Lisäksi esim. äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa koskeva tukijärjestelmä on luotu niin, että opintotuen samanaikainen nostaminen estää ansiosidonnaisen tuen saamisen, joten näissä tilanteissa ei opintotukea samaan aikaan monen kannata taloudellisista syistä johtuen edes nostaa, vaikka olisi siihen periaatteessa oikeutettukin.
Kotihoidontukiasiaan liittyen totean vielä, että lapsen hoito ei ole niin yksiulotteinen asia, että hoitajana olisi aina vain joko vanhempi tai joku ulkopuolinen, vaan aika usein hoito koostuu usean ihmisen yhteistyöstä, joista eri ihmisillä on erilaisia painoarvoja. Se ei Kelan lomakkeiden kautta tilastoituvista asioista mitenkään ilmeisesti ilmene, että ketkä kaikki hoitoon lopulta oikeasti osallistuvat, ja missä määrin. Kun esimerkiksi oman perheeni kohdalla aikoinaan nostettiin kotihoidontukea, kirjattiin kohdallamme monen muun perheen tavoin tuen saajaksi se puoliso, jolla oli alimmat verotettavat tulot, jotta kotihoidontuesta jää isompi osa perheen käyttöön. Kotihoidontuki kun on verotettavaa tuloa. Tuki kirjattiinkin opintoja suorittamassa olleelle perheenjäsenelle, mutta ei asia sitä tarkoittanut, että vain tämä olisi toiminut perheen sisällä hoitajana, tai etteikö perheen ulkopuolisiakin tahoja olisi hoidossa hyödynnetty, maksulliset varhaiskasvatuspalvelut mukaan lukien. Kotihoidontukena hoidettu yksityisen hoidon rahoitus tarkoitti sitä, että kyseiset laskut kiersivät kotitalouden kautta, ja rahoitettiin kotihoidontuesta, siinä missä Kela maksaa esim. yksityisen hoidon tukea suoraan hoitopaikkaan.