Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Matkakorvaukset osana monikanavarahoitusta

Julkaistu 22.3.2016

Mats Brommelsin vetämä selvityshenkilöryhmä julkisti 15.3.2016 väliraporttinsa valinnanvapaudesta ja monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Matkakorvausten osalta konkreettisia ehdotuksia ei vielä tehty, vaan matkakustannusten rahoitusvastuun erityiskysymyksiä käsitellään jatkotyössä.

Selvitin tuoreessa työpaperissa (Tillman 2016b) matkakorvausten kohdentumista eri hoitopaikkoihin vuonna 2012. Selvästi eniten korvauksia maksettiin HYKS:iin tehdyistä matkoista (kuvio 1). Taustalla on ennen kaikkea se, että HYKS:n käyntimäärät ovat huomattavasti korkeammat kuin muissa sairaaloissa.

Kun matkakorvaukset suhteutettiin toteutuneisiin käyntimääriin (kuvio 2), HYKS-matkat oli halvimmasta päästä (16 euroa/käynti) ja suurimmat matkakorvaukset yhtä käyntiä kohti laskettuna oli pohjoisen Suomen sairaaloissa (Lapin keskussairaalassa 58 euroa).

Graafi: airaalamatkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012, miljoonaa euroa, 12 sairaalaa, joihin suuntautuvista matkoista maksettiin eniten korvauksia.
 

Kuvio 1. Sairaalamatkoista maksetut sairausvakuutuksen matkakorvaukset vuonna 2012, miljoonaa euroa, 12 sairaalaa, joihin suuntautuvista matkoista maksettiin eniten korvauksia.

Graafi: Sairausvakuutuksen matkakorvaukset sairaaloittain yhtä hoitokäyntiä tai hoitojaksoa kohti vuonna 2012, euroa, 12 sairaalaa joiden matkoista maksetut korvaukset käyntiä/jaksoa kohti olivat suurimmat.
 

Kuvio 2. Sairausvakuutuksen matkakorvaukset sairaaloittain yhtä hoitokäyntiä tai hoitojaksoa kohti vuonna 2012, euroa, 12 sairaalaa joiden matkoista maksetut korvaukset käyntiä/jaksoa kohti olivat suurimmat.

Suhteessa sairaanhoidon kokonaiskustannuksiin matkakorvaukset ovat pieniä: vuonna 2012 keskimäärin 4 % erikoissairaanhoidon kustannuksista (Tillman 2016a). Alueellinen ero on kuitenkin suuri: Hyksissä osuus oli 2 % ja Lapin keskussairaalassa nelinkertainen, 8 %.

”Bättre med pengarna i vården än på vägen”, sanotaan Ruotsin Skånessa. Matkakorvaukset ja sairaanhoito ovat Ruotsissa saman tahon kustannusvastuulla. Jos hoito ja matkat maksetaan samasta kukkarosta, kannattaa terveyspalveluista vastaavien aidosti miettiä, olisiko joitain palveluja kenties mahdollista järjestää vaikkapa kerran viikossa lähempänä asiakkaita matkakulujen säästämiseksi. Tai sovittaa hoitoaikoja ja matkoja paremmin yhteen yhteiskuljetusten mahdollistamiseksi, kuten kotkalaiset dialyysihoitajat, ks. blogikirjoitus 26.1.2015. Toisaalta, laadukkaan hoidon takia voi järkevää matkustaa kauemmaskin, etenkin jos kyse on harvoin tarvittavasta palvelusta.

Miten matkakorvausten käy?

Mitä jos hoito- ja kuntoutuspaikat hoitaisivatkin matkakorvausten maksamisen itse? Vuoden 2012 tietojen perusteella tämä tarkoittaisi esimerkiksi HYKS:n osalta noin 400 000 matkan korvaamista vuodessa. Jokaikinen päivä siis yli tuhannesta matkasta. Eikä kyse ole pelkästä maksatuksesta, vaan pitäisi ensiksi arvioida, oliko käytetty kulkuväline, kuten taksi todella ollut tarpeellinen tai vastaako omalla autolla tehdystä matkasta haettu korvaus matkan todellista pituutta.

Tai mitä jos matkakuluja ei korvattaisi lainkaan? Utsjoella asuvalle korvatun matkan keskihinta oli viime vuonna 470 euroa, joten yhteen käyntiin menisi siis lähes tuhat euroa. Dialyysipotilaan vuosittaiset matkat maksoivat vuonna 2012 kalleimmillaan 60 000 euroa (Tillman ja Maunula 2015). Ilman matkakorvauksia sairaanhoitoon pääsyyn tulisi eroja riippuen asuinpaikasta ja siitä, mikä kulkuvälineitä kullakin on käytössään tai mitä kulkuvälineitä sen hetkinen terveydentila vaatii.

Matkakustannusten korvaamisen perusajatus on se, että väestöllä olisi asuinpaikastaan riippumatta yhdenvertainen pääsy sairaanhoitoon ja kuntoutukseen. Alueelliset erot on syytä huomioida, jos rahoitusvastuuta matkakorvauksista siirretään maakunnille. Selvityshenkilöryhmä antaa ehdotuksensa monikanavarahoituksen yksinkertaistamisen toteuttamistavasta toukokuun loppuun mennessä.

Päivi Tillman
tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet:

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin