Oikeutta varhaiskasvatuspalveluihin ei kannata rajata lailla

Created with Sketch. 19.11.2015
Created with Sketch.
Haataja Anita
Created with Sketch.
Koskenvuo Karoliina

Jaa

Seurattuamme eduskunnassa käytyä keskustelua hallituksen lakiesityksestä subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden kaventamiseksi, havaitsimme että suomalaisen ja pohjoismaisen päivähoitomallin vertailu ontuu, koska lasten kotihoitovaihtoehtoja muissa maissa ei käsitellä.

Suomi profiloituu kotihoitomaana, jossa tuetaan alle 3-vuotiaiden lisäksi ainoana Pohjoismaista myös heidän vanhempien sisarustensa hoitoa kotona. Viime vuoden aikana kotihoidon tuen hoitorahaa maksettiin 68 400 lapsesta, jotka olivat vähintään 3 vuotta (40 prosenttia kaikista tuen hoitorahan saajista). Vuoden 2014 viimeisen päivänä lapsimäärät ovat pienemmät, koska muutoksia lapsen i’issä ja tarpeissa tapahtuu toki koko vuoden aikana. Toisaalta päivähoitoon osallistuvien määrä tiedetään vain vuoden viimeiseltä päivältä, ei koko vuodelta (Haataja & Valaste 2014).

Ei siis ihme, että 0-5-vuotiaiden lasten varhaiskasvatuspalvelujen käyttö on Suomessa Pohjoismaiden alhaisin. Vuonna 2013 Suomessa 1–2-vuotiaista lapsista päivähoidossa oli noin 40 %, muissa Pohjoismaissa noin 70–90 %.  Toisin kuin Suomessa, muissa Pohjoismaissa lähes kaikki yli 3-vuotiaat osallistuvat varhaiskasvatukseen kodin ulkopuolella.

Kuvio. Päivähoidossa olevien lasten osuus eri ikäryhmissä Pohjoismaissa (Lähde: Nososco 2014, sivu 60)

Kuvio. Päivähoidossa olevien lasten osuus eri ikäryhmissä Pohjoismaissa (Nososco 2014, sivu 60)

Ruotsissa vuoden iästä alkaen lapsille on tarjottava vähintään 15 tuntia varhaiskasvatusta kohtuullisin (förskola, dagis) maksuin, joilla on katto, kuten Suomessakin. Lisäksi 3 vuotta täyttäneille tulee tarjota vähintään 525 tuntia maksutonta esikoulua vuodessa (eli n. 15 tuntia viikossa), jolloin vain ilmaisen esikoulun ylittävästä ajasta peritään maksu. Suomessa oikeus maksuttomaan esikouluun on vain 6-vuotiailla (700 tuntia eli 5 tuntia päivässä), muuten varhaiskasvatus on maksullista.

Ruotsissa kotona lastaan hoitavien, työttömien jne. toivotaan tuovan jo vuoden ikäiset, mutta erityisesti 3 vuotta täyttäneet lapset osa-aikaiseen esikouluun. Työttömyys aiheuttaa perheessä erilaista huolta ja murhetta. Pitääkö työttömyyden aiheuttaa muutos myös lasten olosuhteissa, eli siirtymisen tutusta kokoaikaisesta ryhmästä osapäiväiseen viimeistään kahden kuukauden kuluttua – jos kunnassa näin päätetään? Subjektiivisten oikeuksien laajuushan vaihtelisi käytännössä kunnittain.

Hallituksen esittämää varhaiskasvatuksen rajaamista on käsitelty myös aiemmassa tutkimusblogissa.

Suomessa on useita nuoria työkyvyttömyyseläkettä saavia vanhempia, joilla on pieniä lapsia. Hallituksen esityksessä eläkkeelle siirtymiseen (myös kuntoutustuki on eläke) ei huomata liittyvän ennakoimattomuutta. On pitkäaikaissairauksia, joissa työ- ja toimintakyky vaihtelevat, välillä voidaan olla työssä ja välillä kuntoutustuella. Kuntoutus toisin kuin eläkkeelle siirtyminen mainitaan olosuhteeksi, jonka perusteella lapsella olisi oikeus tarpeen mukaan 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Miten kuntoutus ymmärretään? Kuntoutuminen voi kestää vuosia, mutta varsinaisia kuntoutuspäiviä tai tunteja viikossa tai kuukaudessa olla vain muutama. Hallituksen esitykseen ei sisälly arvioita siitä, kuinka monen lapsen oikeuteen saada varhaiskasvatusta vanhemman työkyvyttömyydellä voi olla vaikutusta.

Suomalaiset vanhemmat hoitavat siis nykyisinkin yleensä vanhempia sisaruksia kotona, jos kotona hoidetaan alle 3-vuotiasta lasta. Hallituksen esityksessä subjektiivisten päivähoito-oikeuksien rajaamisen taloudelliset vaikutusarviot perustuvat vuoden 2004 syyskuussa tehtyyn kyselyyn, johon osallistui 24 kuntaa. Arvioinnin mukaan subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen vaikuttaisi vain noin 11 000 lapseen – elleivät kunnat harkitse toisin. Sen sijaan ei arvioida, moneenko perheeseen vaikutukset ulottuisivat ja vuoden aikana?

Kotona hoidettavilla alle 3-vuotiaan sisaruksilla ei ole Suomessa oikeutta laadukkaisiin varhaiskasvatuspalveluihin, ei edes osa-aikaisesti, elleivät vanhemmat luovu sisaruksista maksettavista hoitorahasta ja hanki palveluja lapsilleen. Eikö perheitä pitäisi paremminkin kannustaa kuin rajoittaa palvelujen käytössä? Kannattaako suomalainen, maailmalla esikuvaksi tullut, lasten subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen, kumota ja saattaa kokopäiväisen hoitotarpeen osalta tarveharkintaiseksi? Syntyykö tästä kaikkine seurantamekanismeineen todella säästöjä?

Anita Haataja
johtava tutkija

Karoliina Koskenvuo
erikoistutkija

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet: