Kuntoutumisen vaikutukset – mekanismeja ja prosesseja

Created with Sketch. 7.12.2015
Created with Sketch.
Seppänen-Järvelä Riitta

Jaa artikkeli Kuntoutumisen vaikutukset – mekanismeja ja prosesseja sosiaalisessa mediassa

Kun kuntoutus tyypillisesti viittaa asiakkaalle tarjottaviin kuntoutuspalveluihin ja -etuisuuksiin, tarkoittaa kuntoutuminen asiakkaan omaa, sisäistä kuntoutumisen prosessia. Kuntoutuksen tavoiteltu vaikutus on asiakkaan kuntoutuminen. Kuntoutumisen lähtökohta on kokonaisvaltainen näkemys ihmisen toimintakyvystä, jolla tarkoitetaan fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia voimavaroja tai edellytyksiä, arjessa selviytymistä ja osallistumisen mahdollisuuksia sekä vuorovaikutuksellista toimintaa. Kuntoutuminen on henkilökohtainen oppimis-, kasvu- ja muutosprosessi, joka näkyy kuntoutujan muuttuneina ajattelu- ja toimintatapoina. (ks. Järvikoski 2013.)

Asiakkaiden kuntoutus- ja kuntoutumispolkuja analysoitiin osana Kelan työhönkuntoutuksen (TK2) kehittämishankkeen arviointitutkimusta (ks. Seppänen-Järvelä ym. 2015a).  Tämän tapaustutkimuksen (N=11) tavoite oli tuottaa uutta tietoa kuntoutuksesta prosessimaisena monien toimijoiden monialaisena vuorovaikutuksena, jossa kohtaavat sekä kuntoutus että kuntoutuminen. Asiakkaiden kuntoutumisen vaikutuksia tarkasteltaessa havaittiin, että kuntoutumista edistävät tai estävät tekijät kytkeytyivät yhteen ja muodostivat dynaamisia mekanismeja.  Nämä prosessimaiset mekanismit hahmottuivat moninäkökulmaisen ja menetelmällisen aineiston kautta.

Kuntoutumista edistäviä tai estäviä muutosmekanismeja oli tavallisesti useita

Analyysissä sovellettiin realistisen arvioinnin lähestymistapaa (Pawson ja Tilley 1997), jonka mukaan mekanismit muodostavat intervention tuloksia ja vaikutuksia selittävän rakenteen. Realistisessa arvioinnissa selittämisellä viitataan tekijöiden välisiin yhteyksiin, ei kausaaliseen selittämiseen. Kuntoutusintervention tuottamat tulokset ja vaikutukset vaativat syntyäkseen kontekstissaan toimivia mekanismeja.

Aineistossa tuli esille, että kuntoutumista edistäviä tai estäviä muutosmekanismeja oli tavallisesti useita. Tekijät, joista mekanismit muodostuivat, kytkeytyivät usein yhteen. Mekanismit kiinnittyivät aika- ja tilannesidonnaisesti kuntoutuspalveluiden ja kuntoutujan elämänkonteksteihin. Mekanismit selittävät kuntoutuksen vaikutuksia, mutta aineiston perusteella voidaan otaksua, että niillä olisi myös yhteys laajemmin tulosten ja vaikutusten kestävyyteen ja vaikuttavuuteen ks. kuvio 1.

Kuvio 1. Kuntoutumista edistävät ja estävät mekanismit

Kuvio 1. Kuntoutumista edistävät ja estävät mekanismit

 

Kuntoutukseen hakeutuessaan kuntoutujalla oli odotuksia (esim. painotus liikuntaan ja terveyteen), joista muodostui hänelle ennakko-oletuksia siitä miten ja millaisia tuloksia ja vaikutuksia kuntoutus voisi hänelle tuottaa. Kuntoutujalla saattoi olla näkemys, ettei työhön liittyviin asioihin voinut vaikuttaa. Tämä oli osa kuntoutumista estävää mekanismia, joka hylki kuntoutuksessa ja työterveyshuollossa esille tuotuja työtä ja ammattia kokeneita tavoitteita ja sisältöjä.

Kuntoutuksen aikana kuntoutujille tarjottiin paljon uutta tietoa. Tietämyksen ja ymmärryksen vahvistuminen esimerkiksi ravitsemuksesta, oli merkittävä osatekijä kuntoutumista edistävissä mekanismeissa. Myös kuntoutuksen toteuttajien soveltamat menetelmät olivat tärkeitä mekanismeja, jotka saivat aikaan sen, että kuntoutujat havahtuivat oman työkykynsä ja elämäntilanteensa tarkastelemiseen. Kuntoutumista edistävät mekanismit toivat esille kuntoutuksen olevan ennen kaikkea ihmisen välistä vuorovaikutusta: uutta tietoa oli mahdollista työstää ja peilata kuntoutuksen mahdollistamissa vuorovaikutustilanteissa.

Kuntoutujilla on vahva toimijuus

Kuntoutukseen ja kuntoutumiseen heijastuivat niin henkilöiden elämänkokemukset kuin myös sen hetkinen elämäntilanne, joka saattoi muodostua kuormittavaksi tekijäksi. Toisaalta kuntoutuksen kautta kotielämä ihmissuhteineen ja harrastuksineen saattoi ”löytyä uudelleen” ja alkoi näyttäytyä resurssina ja rikkautena. Toisaalta myös kuntoutumista estävät mekanismit voivat liittyä niin ikään kuntoutujan koti- ja perhe-elämään ja sieltä nouseviin haasteisiin, jotka voivat rapauttaa kuntoutujan aluillaan olevia elämäntapamuutoksia sekä työn ja elämän hallintaa.

Kaiken kaikkiaan kuntoutujan toimijuus ja kuntoutumisvalmius olivat kriittisiä tekijöitä koko kuntoutus- ja kuntoutumisprosessin ajan. Analyysin alkuvaiheessa oletus oli, että kuntoutumisen vaikutusmekanismi toteutuisi kuntoutuksen odotusten ja tavoitteiden kautta, mutta aineiston analyysin edetessä paljastui, että kuntoutujan toimijuus ja siihen kytkeytyvä kuntoutumisvalmius olivat niitä vahvempia tekijöitä sekä kuntoutumista estävissä tai edistävissä mekanismeissa että kuntoutuksen tulosten ja vaikutusten saavuttamisen näkökulmasta. Kuntoutujien vahva toimijuus tuli esille myös, kun kuntoutujia vertailtiin työpaikan muuhun henkilöstöön. Siinä tuli esille, että kuntoutujat kokivat voivansa vaikuttaa työhönsä ja olivat muuta henkilöstöä sitoutuneempia työhönsä, vaikka heidän työkyvyssä oli merkittäviä haasteita (ks. Seppänen-Järvelä ym. 2015b).

Nyt julkaistusta tapaustutkimuksen raportista löytyy lisää tietoa siitä, millaiset tekijät ja mekanismit tuottavat vaikuttavaa kuntoutumista ja miten ammatillinen työkykyä tukeva kuntoutusprosessi muodostuu kuntoutujan, hänen esimiehen, työterveyshuollon ja kuntoutuksen toteuttajien näkökulmasta.

Riitta Seppänen-Järvelä
Johtava tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet