Kolmiosaisessa blogisarjassa tarkastellaan perustuloa ja sen kannatusta. Tämä on kirjoitussarjan kolmas osa. Ensimmäinen osa julkaistiin 29.9.2015 ja toinen osa 1.10.2015.
Yleisesti ottaen perustulo saa kannatusta kansan keskuudessa (ks. blogisarjan ensimmäinen osa). Erojakin löytyy. Blogisarjan toisessa kirjoituksessa tarkastelimme niiden kytkentää sosioekonomiseen asemaan. Koska perustulon toteutuminen tai toteutumatta jääminen on poliittinen prosessi, tässä sarjan kolmannessa kirjoituksessa tarkastelemme erityisesti poliittisen suuntauksen ja perustulomallien kannatuksen välistä yhteyttä.
Politiikan tekeminen: alhaalta ylös vai ylhäältä alas?
Politiikan tekemisen ja kansalaismielipiteen välinen yhteys voidaan nähdä usealla eri tavalla. Eräs näkemys lähtee siitä, että poliitikot toteuttavat ’kansan tahtoa’. Tässä alhaalta-ylös (bottom-up) tulkinnassa kansalaismielipiteen ajatellaan välittyvän poliitikkojen kautta suoraan poliittisiksi päätöksiksi: he kuuntelevat kansaa ja panevat toimeksi. Toisaalla taas ns. ylhäältä-alas (top-down) tulkinnan mukaan poliitikot kehystävät yhteiskunnalliset ongelmat haluamallaan tavalla ja ohjaavat itsevaltaisesti yhteiskunnallista kehitystä ja myös sitä koskevaa julkista keskustelua. Tällaista lähtökohtaa edusti esimerkiksi Lenin, jolle puolue oli kansaa johtava etujoukko, jonka tehtävänä oli ’saada takapajuiset vakuuttumaan’. Tämä takapajuisten vakuuttaminen sai Neuvostoliitossa varsin äärimmäisiä muotoja.
Ensiksi mainittu näkökulma ei liene realistinen. Bottom-up olettaa liian naivisti suoran vaikutussuhteen ’kansan tahdon’ ja poliitikkojen toiminnan välille jo siksi, että kansalaiset ja heitä edustavat järjestöt tuottavat erilaisia ja usein myös ristikkäisiä näkemyksiä, joita poliitikot joutuvat sovittamaan päätöksenteossa yhteen. Top-down taas on liian diktatorinen, ja diktatuureilla on taipumus kaatua ajan myötä kansan saatua tarpeekseen.
Länsimaisten demokratioiden toimintatapa asettunee näitten ääripäiden välimaastoon. Politiikka ei ole gallupdemokratiaa eikä se myöskään ole diktatorista. Demokratia on luonteeltaan enemmän tai vähemmän neuvottelevaa (deliberative) Jon Elsteriä [1] mukaillen. Poliitikot voivat koettaa Leninin hengessä vakuuttaa ’takapajuisia’, manipuloida kansaa, asettaa poliittisen agendan ja kehystää yhteiskunnalliset kysymykset haluamallaan tavalla (ks. http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/2730). Mutta poliitikot eivät voi olla täysin irrallaan kansasta ja sen ’tahdosta’ – tai ainakaan enemmistön tahdosta [2]. Suomessa neljän vuoden vaalikausi pitää siitä huolen. Taitava poliitikko ottaa äänestäjäkunnan näkemykset huomioon.
Äänestäjäkunnan näkemykset ovat tämän kirjoituksen keskiössä. Kuvaamme eri puolueita kannattavien mielipiteitä perustulosta.
Perustulon puoluepoliittinen kannatus vuosina 2002 ja 2015
Perustulon kannatus on ollut suurinta molempina kyselyajankohtina erityisesti Vasemmistoliittoa ja Vihreitä äänestäneiden keskuudessa. Heistä yli 70 prosenttia piti perustuloa molempina kyselyajankohtina erittäin tai melko hyvänä ajatuksena (taulukko 1). RKP:tä ja SDP:tä äänestäneillä myönteinen suhtautuminen perustuloon on lisääntynyt. Nihkeimmin perustuloon molempina kyselyajankohtina ovat suhtautuneet Kokoomusta, Kristillisdemokraatteja ja Keskustaa äänestäneet vastaajat. Heistäkin tosin enemmistö on asian takana.
Negatiivisen tuloveroon suhtautuvat Kokoomusta äänestäneet muita kriittisemmin. Vihreitä ja Vasemmistoliittoa äänestäneistä noin 80 prosenttia kannattaa negatiivista tuloveroa molempina kyselyajankohtina. Keskustaa äänestäneiden keskuudessa sitä kannatti suunnilleen yhtä moni vuonna 2002, mutta lievää kannatuksen laskua voidaan havaita vuoden 2015 kyselyssä. RKP:tä äänestäneillä kannatus negatiivista tuloveroa kohtaan taas näyttää nousseen alle 70 prosentista vähän yli 80 prosenttiin. RKP:tä äänestäneitä oli vuonna 2015 kyselyotoksessa vähän, samoin Kristillisdemokraatteja, joka tulee ilmi leveinä luottamusväleinä. Perussuomalaisista lähes 70 prosenttia pitää perustuloa hyvänä asiana ja lähes 80 prosenttia suosii negatiivista tuloveroa.
Taulukko 1. Perustuloa hyvänä ajatuksena (erittäin/melko hyvä ajatus) pitävien osuudet puoluepoliittisen kannatuksen mukaan, % (95 % luottamusväli)
Puoluekannatus | Perustulo | Negatiivinen tulovero | ||
2002 | 2015 | 2002 | 2015 | |
Vihreät | 71 (58-83) | 75 (67-84) | 83 (72-93) | 80 (72-88) |
Kristillisdemokraatit | 63 (41-85) | 56 (34-79) | 95 (76-100) | 81 (60-100) |
Perussuomalaiset* | – | 69 (61-77) | – | 77 (70-84) |
RKP | 64 (43-84) | 83 (57-100) | 68 (51-86) | 83 (59-100) |
Vasemmistoliitto | 82 (66-99) | 86 (75-96) | 85 (71-99) | 84 (74-94) |
Keskusta | 62 (55-69) | 62 (55-69) | 80 (74-86) | 73 (66-80) |
Kokoomus | 48 (39-56) | 54 (44-64) | 63 (56-71) | 56 (47-66) |
SDP | 59 (50-67) | 69 (61-77) | 81 (74-89) | 76 (69-83) |
*Vuoden 2002 osalta kannatusta koskevia lukuja ei voi esittää perussuomalaisia äänestäneiden vähäisen lukumäärän vuoksi
Todennäköisyys suhtautua perustulomalleihin kielteisesti poliittisen suuntauksen mukaan
Seuraavissa kuvioissa esitetään monimuuttujamallinnukseen perustuen todennäköisyys [3] suhtautua kielteisesti perustuloon poliittisen suuntauksen mukaan kun ikä, sukupuoli, tulot ja koulutus on vakioitu. Vertailukohdaksi on valittu Vihreitten äänestäjät, joiden asenne perustuloon on positiivinen. Ykköstä suurempi luku kuvaa Vihreitten äänestäjään verrattuna kielteisempää suhtautumista perustulomalleihin (pitää erittäin/melko huonona ajatuksena). Aineistona on siis syksyn 2015 kysely.
Yli 30-vuotiaat suhtautuvat perustuloon nuorempia ikäryhmiä kielteisemmin ja yli 50-vuotiaat negatiiviseen tuloveroon hieman myönteisemmin, mutta erot ikäryhmien välillä eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Korkeampi koulutus ja tulotaso lisäävät todennäköisyyttä suhtautua perustuloon kielteisesti. Miehet suhtautuvat negatiiviseen tuloveroon kielteisemmin kuin naiset.
Kun ikä, sukupuoli, tulot ja koulutus on vakioitu, Kristillisdemokraatteja kannattavilla kielteinen suhtautuminen perustuloon on 4,5-kertaa, Kokoomusta kannattavilla lähes 3-kertaa ja Keskustaa kannattavilla 2,6- kertaa yleisempää verrattuna Vihreitä kannattaviin. Vastaavat tarkastelut negatiivisen tuloveron osalta osoittavat, että Kokoomusta kannattavilla kielteinen suhtautuminen on lähes 5-kertaa ja Keskustaa kannattavilla lähes 3-kertaa yleisempää kuin Vihreitä kannattavilla. Mutta yhtä kaikki, kaikkien puolueitten kannattajien enemmistö suhtautuu sekä negatiiviseen tuloveroon että perustuloon positiivisesti; toiset positiivisemmin kuin toiset.
Sekä tässä että kahdessa aiemmassa blogissa esittämiemme tulosten mukaan eri perustulon muodoilla on suhteellisen vankka kannatus suomalaisten keskuudessa. Tämä ei suinkaan merkitse sitä, että kannatus muuttuisi poliittiseksi toiminnaksi. Syitä on kosolti. Politiikan tekijöillä on paljon vapausasteita valita, asiat, joihin tartutaan, muotoilla ongelmat ja niitten ratkaisut sekä valistaa ’takapajuisia’. Niin ikään kansan kannatus voi kääntyä, kun kyselyihin käydään laittamaan hintalappuja siitä, mitä tämä tai tuo sinänsä kannatettava asia maksaisi. Asian kehystys vaikuttaa mielipiteitten voimakkuuteen ja suuntaan.
Lisäksi reaalipolitiikassa toisten sana painaa enemmän kuin toisten. Yhteiskunnan valtasuhteet ja institutionaaliset rakenteet vaikuttavat lopputulokseen. Instituutioihin on varastoitu eilispäivän valtasuhteet. Nämä valtasuhteet ehdollistavat tämän päivän politiikkaa, joka yrittää ratkoa huomisen ongelmia.
Ilpo Airio
erikoistutkija
Olli Kangas
tutkimusjohtaja, Kela
Karoliina Koskenvuo
erikoistutkija
Markku Laatu
erikoistutkija
S-postit: etunimi.sukunimi@kela.fi
Alaviitteet:
[1] Elster J. (ed.) (1998) Deliberative Democracy. Cambridge. Cambridge U.P.
[2] Alexis de Tocqueville kirjoitti 1830-luvun Yhdysvaltoihin suuntautuneen matkan jälkeen kirjan, jossa hän analysoi Yhdysvaltojen kehityksen avulla demokraattisen yhteiskunnan luonnetta. Hän totesi, että ” Yhdysvalloissa enemmistö antaa ihmisille lukemattomia valmiita mielipiteitä ja näin vapauttaa heidät vaivasta muodostaa omia (…) Enemmistön poliittinen kaikkivaltius Yhdysvalloissa siis vahvistaa yleisen mielipiteen vaikutusta jokaiseen kansalaiseen.” (Tocqueville A. (2006) Demokratia Amerikassa. Helsinki: Gaudeamus, s. 425)
[3] Tarkalleen ottaen kyse on ristitulosuhteiden vertailusta.
Perustulon kannatus näkyy olevan suuri ja kun se hallitusohjelmassakin mainitaan niin ollaan ehkä lähellä idean realisoitumista.
Aluksi en osannut oikein tehdä eroa negatiivisen tuloveron ja perustulon välille, koska on tullut pohtineeksi mallia, missä perustulo verotetaan pois tuloveroasteikkoa muuttamalla. Ilman asteikon muutostakin osa perustulosta tulisi heti verotuksessa takaisin tosin vain julkisten verojen osalta kun keskimääräinen ansiontulonsaaja maksaa kokonaisansiostaan enemmän ansionvakuutusmaksuja kuin veroja. Mutta voihan perustulon muutenkin rahoittaa, vaikka arvonlisäverolla tai kuten alempana esitän.
Yksi ongelma perustulossa on sen saajien rajaaminen EU:n säädösten ja maahanmuuton kannalta. Itse rajaisin perustulon esimerkiksi maassa 18 vuotta asuneille, jolloin muut sitten tarvitsisivat jotain muuta yleistä toimeentulotukea, jos ovat vailla omia tuloja. – Mielellään sitä myöntäisi esimerkiksi lapsilisän ja äitiyspakkauksen kaikille maailman lapsille, mutta käytännössä on konkreettinen raja vedettävä, ehkä jo Suomenlahteen.
Toinen ongelma on perustulon kokeileminen, mikä hallitusohjelmassa mainitaan. Tässä on aito perustuslaillinen ongelma. On vaikea ajatella, miten sosiaaliturva tai verotus voisi kohdella eri tavoin kansalaisia niin pitkään ja niin suurin joukoin, että millään tavalla tieteellisesti luotettavaa tutkimustulosta saataisiin. Onhan suuretkin uudistukset ennenkin tehty suoraan. Kelan ja verottajan aineistoista lienee mahdollisuus tehdä luotettava selvitys eri perustulomallien välittömistä rahoitus- ja tulovaikutuksista. Käyttäytymisvaikutuksia ei voi kuin arvailla, mutta niistäkin osa tulee viipeellä kuten nykyinen ennen harvinainen asenne, minkä mukaan töitä ei tarvitse tehdäkään, jos fattasta saa suurinpiirtein saman. Tällaiseen ajatteluun perustulo sopii paremmin kuin nykyisiin tukiin sovittautumisen demoralisova käytänne.
Perustulon osittaisrahoitukseksi ehdotan ansiosidonnaisen turvan alentamista. Kun kaikille myönnetään vaikkapa takuueläkkeen verran perustuloa niin samalla voidaan lakkauttaa eläkkeiden yhteensovitus ja alentaa keskimääräistä eläkekertymää takuueläkkeen verran. Eläkemaksun tarve alenisi ja alennus voitaisiin jakaa työnantajan, verottajan ja palkansaajan kesken. Samalla voidaan alentaa työttömyys- ja sairauspäivärahoja.
Yllä esitetty osoittaa, että mikä tahansa pientä suurempi muutos vaikuttaa koko tuki- ja verojärjestelmään, mikä tavallaan osoittaa samalla, että on naivia ajatella mitään käytännön perustulokokeilua. Sen sijaan voidaan tuhannesti ajaa simulaatiomallit Kelan ja verottajan aineistoilla ja mielellään myös pyhä ansiosidonnainen pakkovakuutus huomioiden.
Kiitos hyvistä kommenteista ja tärkeistä pointeista.
Perustulokokeiluun liittyy monia suuria ja avoimia kysymyksiä. EU-lainsäädäntö ja perustuslaki asettavat omia ehtojaan. Näitten selvittämiseen on syytä käyttää ko. asioihin perehtyneitä oikeusoppineita. Kokeiluasetelma on oma päänvaivansa. Onko se väestöotokseen perustuva satunnaistaminen, alueellinen kokeilu vai näitten yhdistelmä? Mihin väestöryhmiin kokeilu rajataan? Ennen kuin mitään varsinaista kokeilua kannattaa lähteä viemään läpi on syytä selvittää eri mallien em. reunaehdot ja mikrosimulaatiolla laskea eri vaihtoehtojen mahdolliset kustannukset. Toki on niin, että kokeilu (jonka kesto on 2 vuotta ja asiakaskunta rajallinen) jättää paljon avoimia kysymyksiä tulosten – mitä ne sitten ovatkaan – yleistettävyydestä.
Kiitos vastauksesta jonka huomasin viipeellä. Näen kokeilun riskinä että valittu koeasetelma määrää lopullisen mallin vaihtoehdot, eli päätöstilanne rajataan jo koetta suunniteltaessa. Tällöin koe on jo vähän turha ja viivästyttää uudistusta, jota olisi ehkä mielekkäämpi kokeilla tasa-arvoisesti täytäntöönpanemalla perustulo heti osittain luopumalla jostain tuesta korvaamalla se perustulolla. Tälläinen tuki voisi olla vaikka asumistuki.
Järkevintä olisi toteuttaa perustulokokeilu kaikille asumisperusteisesti esimerkiksi 10 vuoden ajalla. Siten todellisista vaikutuksista saataisiin jonkinlainen kuva. Jos tuon jälkeen todettaisiin ettei perustulo toimi, voitaisiin palata syyperusteiseen sosiaaliturvaan.
Perustulon lisäksi tarvitsee säilyttää vain asumistuki, lapsilisä ja harkinnanvarainen toimeentulotuki.
Negatiivinen tulovero ei ole perustuloa. Se on erittäin byrokraattinen ja epätasa-arvoinen järjestely, josta keskustelu pitäisi perustulon yhteydessä unohtaa kokonaan.
Kelan pitäisi keskittyä perustulon edellytyksiin, kuten välttämättömään veroremonttiin ja lakisääteiseen minimipalkkaan.
Jokainen tietää, että nykyinen etuuslainsäädäntö on täynnä poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia. Tämä tekeekin lainsäädännöstä sotkuista ja vaikeaselkoista jopa ammattilaiselle.
Perustulon johtoajatuksena on tehdä asiallisesti ja lainsäädännöllisesti selkeä etuus joka lisäksi karsii etuusviidakkoa. Näin etukäteen katsottuna näyttää pahasti siltä että kumpikaan tavoitteista ei juurikaan toteudu.
Näyttää ilmeiseltä, että myös perustuloon sisältyy erinäisiä seikkoja, jotka vaikeuttavat selkeyttä. Tällaisia seikkoja on mm. että maksetaanko perustuloa vaikkapa varusmiehille tai vanhempien luona asuville työttömille tai työvoiman ulkopuolella oleville. Perustulo voisi myös toimia kotihoidontuen omaisesti jolloin lasta voisi sen turvin hoitaa vaikka täysi-ikäiseksi saakka, kun tällä hetkellä kotihoidon tuki loppuu kun lapsi täyttää kolme vuotta.
Lisäksi perustulo ei ilmeisesti tule korvaamaan kuin muutaman perusetuuden, mutta ei esim. ansiosidonnaisia osia etuuksista. Ongelmia tulee myös siinä voiko perustuloa eksportoida ulkomaille tai vastaavasti saako perustulon välittömästi kun henkilö vakuutetaan Suomen sosiaaliturvaan kuuluvaksi.
Esiselvitys ja mahdollinen kokeilu antaa näihin kysymyksiin tietysti ja toivottavasti sitten vastauksen.