Nykyinen hallitus on rajaamassa päivähoito-oikeutta tavalla, joka johtaa lasten eriarvoistumiseen. Suunnitelmien mukaan lapsella olisi oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen, jos lapsen vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti, opiskelevat päätoimisesti, toimivat yrittäjinä tai ovat omassa työssä päätoimisesti. Opetus- ja kulttuuriministerin esityksen mukaan kaikki päivähoitoa koskevat muutokset astuisivat voimaan jo vuoden 2016 elokuussa. Missä määrin suunniteltujen muutosten vaikutuksia lapsiin ja perheisiin on arvioitu tai aiotaan arvioida?
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, jossa luetellaan lapsille kuuluvat ihmisoikeudet ja asetetaan valtioille ensisijainen vastuu oikeuksien toteuttamisesta. Viranomaisten on myös kaikissa lasta koskevissa toimenpiteissään ja päätöksissään arvioitava niiden vaikutukset lapseen. Sopimuksen neljä yleistä periaatetta ovat syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen ja lapsen näkemysten kunnioittaminen. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi, ks. Unicef.fi. Vanhemman työmarkkina-asemaan perustuva lapsen oikeuksien rajaaminen rikkoo selvästi sopimuksen periaatteita ja heikentää lasten yhdenvertaisuutta.
Keskustan kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Annika Saarikko vertasi alkuvuodesta 2015 osuvasti varhaiskasvatuslain uudistamista lasten hiekkalaatikkoleikkiin, jossa lapiolla taputetaan hiekkaämpärin päälle ja lausutaan kakun koossa pysymistä toivoen loru: ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”. Hyvän kakun ominaisuuksiin katsottiin kuuluvaksi perheiden aito mahdollisuus valita omaan arkeen ja lapsen kehitysvaiheeseen parhaiten sopiva hoitomuoto ja paikka hyvään varhaiskasvatukseen, ”varhaiskasvatuksen on oltava jokaisen perheen ja lapsen ulottuvilla”.
Nyt näyttää siltä, että kasassa ovat enemmän pahan kuin hyvän kakun ainekset, uusilla kokeilla kiire ja uuni tulikuumana. Hyvää kakkua ei ole tarjolla, ei ainakaan kaikille ja joillekin vain murusia. Nykyisen hallituksen taloussäästöillä perustellusta politiikasta tulee mieleen Grimmin veljesten kirjoittama köyhyyden ja nälän ihmisille aiheuttamia ratkaisuja käsittelevä Hannun ja Kertun tarina, jossa köyhän puunhakkaajan lapset ajetaan nälkäkuoleman pelossa metsään ja jätetään sinne. Lapset pudottelevat matkan varrelle leivänmurusia löytääkseen takaisin kotiin, mutta linnut syövätkin lasten muruset.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on siis tarkoitus rajata jatkossa 20 tuntiin viikossa ja vastuu tätä laajemmasta varhaiskasvatuksen tarpeen osoittamisesta kuuluu lähtökohtaisesti lapsen huoltajille. Osalla työttömistä on työ- ja toimintakykyä alentavia sairauksia ja psykososiaalisia ongelmia, mikä tulisi ottaa päivähoito-oikeuden rajaamista koskevissa suunnitelmissa huomioon. Kuntoutus mainitaan olosuhteeksi, joka voisi hakemuksesta tuoda oikeuden laajempaan hoitoon.
Kelan tilastotietojen mukaan joulukuussa 2014 yhteensä 1 847 henkilöä sai samaan aikaan lapsilisää alle 7-vuotiaasta lapsesta ja Kelan työkyvyttömyyseläkettä (kuntoutustukea tai toistaiseksi myönnettyä työkyvyttömyyseläkettä) tai kuntoutusrahaa. Luku antaa aliarvion pienten lasten vanhemmista, jotka saavat kuntoutus- tai eläke-etuuksia, koska lapsilisää maksetaan yleensä äidille ja tilastotiedot kattavat vain Kelan etuudet. Nuorilla aikuisilla suurimmat syyt työkyvyttömyyteen ja kuntoutustarpeeseen liittyvät mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöihin, mutta työkyvyttömyyden taustalla voivat olla myös esimerkiksi MS-tauti tai reuma. Ollaanko myös näiden vanhempien lapsilta viemässä oikeus kokopäiväiseen hoitoon, laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin kehittää sosiaalisia taitoja ja vertaissuhteita?
Karoliina Koskenvuo
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Olen huolissani myös siitä, että ainakin toistaiseksi rajauksen ulkopuolelle ovat jäämässä keskosvauvojen vanhemmat. Oman pikkukeskosemme sairaalahoitojakso ja kotihoito olisi ollut todella vaikeaa ja puutteellista, jos emme olisi voineet viedä vanhempaa, alle 2-vuotiasta päiväkotiin. Keskosvauvan hoito oli kokopäiväistä työtä hoitohenkilökunnan mukana ja isän piti isyysvapaat pidettyään palata töihin. Tähän pitäisi varata myös jokin takaperin, jotta heikoimmassa asemassa olevilta ei viedä vanhempien läsnäoloa elämän alkutaipaleella.
Kun sektorituhoajaministeri Grahn-Laasonen vakuutti, että subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luopuminen ei oikeastaan ole mikään vakava heikennys perheiden arkeen, tilannetta pitää tarkastella lähemmin. Toki, jos saisin virallisen tekosyyn – oli sitten lopputilin saaminen tai yllättävä perheenlisäys – ottaa Elsan pois päivähoidosta – jonka laatuun vaikken välttämättä päivähoitoon tarkoitettujen rakennusten sisäilman laatuun luotan kuin muuriin – niin toki tekisin sen. Tyttöni on vielä sen verran pieni.
Jos oikeistohallitus kerran on niin huolissaan taloutemme kantokyvystä, sen luulisi kohentuvan tekemällä työnteosta kannattavampaa. Tämä tekee siitä yksiselitteisesti mahdottomampaa. Päivähoidon subjektiivisuudesta luopuminen tarkoittaa sitä, että työn vastaanottamisen kynnystä nostetaan, keikkatyön tekemistä vaikeutetaan ja työssäkäymisen kannattavuutta yleensäkin madalletaan.
Jos joku ei tiedä, mitä on keikkatyö, se on sellaista työtä, jonne kutsu voi tulla hyvin lyhyellä varoitusajalla, jota voidaan joutua mennä suorittamaan milloin minnekin ja milloin milloinkin. Jos ei satu sopimaan osa-aikaisen päivähoitoaikataulun kanssa, jäävät niin työkokemukset kuin verotulotkin hankkimatta. Eivätkä keikkatyöläiset kaikki ole mitään hippejä, mikä tiedoksi ilmoitettakoon: heitä on siivoojissa, tarjoilijoissa, myyjissä, ties millä sektoreilla. Teollisuudessakin, juuri siellä, jonka pitäisi olla suunnilleen se ainoa ammatillinen sektori, josta SSS-miehet muistavat kuulleensa 35 vuotta sitten.
Aikamoiseksi säätämiseksi menee työnhakeminen, jos yksien päiväunien aikana se pitäisi hoitaa. Toki tämä on teoriaa, työnhakeminen, onhan työllistyminen muutenkin jo miltei mahdotonta ilman että sitä vielä tehtäisiin mahdottomaksi, puhumattakaan siitä, että tarjottava päivähoitopaikka soveltuisi mitenkään yllättävästi työllistyvän logistiikkaan. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkamisen myötä useampi tulee siihen johtopäätökseen, että työnteko ei kannata, sen paremmin koko- kuin osa-aikainenkaan.
Työntekoa pitäisi siis kannustaa. Nyt tarjotaan vieläkin huonompaa kuin keppiä porkkanan sijaan. Lisäksi kaavaillut päivähoitomaksun nostot tipauttavat monet, etenkin yksinhuoltajat ja suurista työmatkakuluista kärsivät matalapalkkalaiset kannustinloukkuun. Jo nykymatematiikallakin kannattavuus on niin sun näin, jopa korkeakoulutetulla, tosin alipalkkaisen työn perään sukkuloivalla, kahden huoltajan perheessä, jossa päivähoitomaksu on automaattisesti se ylin. Työ kannattaa oikeastaan vain eläkekertymää ja luottokelpoisuutta silmälläpitäen, muuten se on rahallisesti plus miinus nolla. Päivähoitomaksujen nostaminen tipauttaa kannattavuusluokituksen miinuksen puolelle.
Tässä en tietenkään aloitakaan sanomaan mitään mahdollisista ennaltaehkäisevistä sosiaalisista syistä, sillä ennaltaehkäisevyys ei kuulu tämän hallituksen ohjelmaan. Enkä siitä, että nämä toisten sektoreiden tuloksentekoa mahdollistavat sektorit ovat epäseksikkäitä ja naisvaltaisia, ja kärsivät aina eniten. Ja heidän mukanaan kaikki.
Blogin kirjoittaja väittää, että “Vanhemman työmarkkina-asemaan perustuva lapsen oikeuksien rajaaminen rikkoo selvästi sopimuksen periaatteita ja heikentää lasten yhdenvertaisuutta.”
Viitattu YK:n lasten oikeuksien sopimus kuitenkin nimenomaan sisältää periaatteen, että “Vanhemmilla tai tapauksesta riippuen laillisilla huoltajilla ja holhoojilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa.”
Vanhempien työmarkkina-aseman osalta kyseisessä sopimuksessa todetaan: ”Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin toimiin taatakseen, että työssäkäyvien vanhempien lapsilla on oikeus hyödyntää heille tarkoitettuja lastenhoitopalveluita ja -laitoksia.”
Eli YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus päivähoitoon ei ole mikään yleinen lastenoikeus joka ei saisi riippua vanhempien työmarkkina-asemasta, vaan sopimuksessa sanotaan, että valtion tehtävänä on järjestää työssä käyvien vanhempien lapsille oikeus päivähoitoon. Muiden lasten osalta tilanne sopimuksen mukaan riippuu: turvattomissa oloissa oleville lapsille tulee taata oikeus erityiseen suojeluun ja tukeen, mutta YK:n lasten oikeuksien sopimus ei minun maallikkotulkintani mukaan takaa päivähoito-oikeutta kaikille lapsille.
Lapsen edun on määrättävä kaikkien, myös lainsäätäjän ja viranomaisten toimintaa. Laadukkaan varhaiskasvatuksen tulee olla jokaisen lapsen saatavilla vanhempien työkyvystä, työstatuksesta ja niiden taustalla olevista syistä riippumatta.