KKRL 12 §:n mukaisten tutkimusvarojen kohdentaminen tarkentuu

Created with Sketch. 17.12.2014
Created with Sketch.
Ilona Autti-Rämö

Jaa artikkeli KKRL 12 §:n mukaisten tutkimusvarojen kohdentaminen tarkentuu sosiaalisessa mediassa

Kelan kuntoutuslain (KKRL) 12 §:n mukaisten varojen pääkohde on harkinnanvaraisen kuntoutuksen järjestäminen. Tämän lisäksi näitä varoja tulee käyttää myös sairauksien ehkäisyä, kuntoutusta ja sairausvakuutusta koskevaan tutkimukseen ja kuntoutuksen kehittämistyöhön. KKRL 12:§  varoin rahoitettava tutkimustyö palvelee sekä Kelan järjestämän toiminnan suunnittelua ja päätöksentekoa että muita valtakunnallisia tarpeita. Varoja on viime vuosina myönnetty noin 2,2 miljoonaa euroa Kelan ulkopuolisiin tai yhteistyössä tehtyihin tutkimushankkeisiin.

Tutkimusrahoja hallinnoi Kelan tutkimusosasto. Rahoituksen hakumenettelyä, hausta tiedottamista, rahoituksen kohdentamista sekä tutkimustuloksista tiedottamista on vuosi vuodelta parannettu. Vuonna 2007 haku oli neljä kertaa vuodessa ja siitä ilmoitettiin vain nettisivuillamme. Olemme sittemmin siirtyneet kerran vuodessa toteutettavaan hakuun ja rahoitusmahdollisuudesta ilmoitetaan myös Helsingin Sanomissa ja Huvudstadbladetissa. Olemme tunnistaneet ajankohtaisia tiedontarpeita, mutta mahdollistaneet myös tutkijoiden tunnistamien tutkimustarpeiden rahoittamisen. Hakijatahot ovat lisääntyneet, samoin kyselyt, kirjeenvaihto ja neuvonnan tarve. Tästä huolimatta hakijatahot eivät ole aina ymmärtäneet KKRL12 §:n asettamia rajauksia rahoituksen kohdentamisesta ja käyttötarkoituksesta. Useampi hakija saa hylkäävän kuin myönteisen päätöksen.

KKRL 12 §:n mukaisten varojen kohdentamisen parantamiseksi on käynnistetty kehittämishanke, jolla on tarkoitus saada rahoitettu tutkimus vastaamaan entistä paremmin Kelan etuusosastojen tietotarpeita. Vuoden 2015 kohdistetun haun aiheet määritellään yhdessä etuusosastojen vastuuhenkilöiden kanssa ja ne ilmoitetaan 15.1.2015 mennessä Kelan nettisivuilla. KKRL12 §:n mukaiset tutkimusvarat pyritään ensi vuonna ensisijaisesti kohdistamaan tutkimuksiin, jotka vastaavat  niihin Kelan tietotarpeisiin, joihin omin tutkijaresurssein emme pysty vastaamaan. Tulemme aloittamaan myös ns. joustavan haun ajankohtaisiin tietotarpeisiin vastaamiseksi. Näistä tutkimustarpeista tullaan ilmoittamaan erikseen edellä mainituille nettisivuilla. Ne tutkijatahot, jotka haluavat tiedon joustavaan hakuun tulevista aiheista, voivat ilmoittautua jo nyt sähköisellä lomakkeella. Heille lähetetään tieto haun aiheesta ja päättymispäivästä.

Tietoa tarvitaan kuin sähköä seinästä, mutta tiedon virtaa on vaikea hallita ja löytää oleellinen tieto silloin, kuin sitä tarvitsisi. Kelan toiminnan kehittämisen kannalta erityisen merkittäviä hankkeita seurataan osallistumalla hankkeitten ohjausryhmien toimintaan, jotta tutkimustulokset olisivat hyödynnettävissä sosiaaliturvan kehittämisessä jo hankkeen aikana. Tulemme myös uudistamaan rahoitussopimuksia siten, että tutkimuksen väli- ja loppuraportit voidaan ohjata myös etuusosaston kyseisten etuuksien yhdyshenkilölle. Tämä mahdollistaa tutkimustiedon nopeamman käyttöönoton etuuksien kehittämisessä. KKRL12 §:n mukaisia varoja ei siis ensisijaisesti ohjata akateemiseen tutkimukseen, vaan vastaamaan lain sisällön mukaisesti Kelan vastuulla olevan kuntoutuksen ja sairausvakuutuksen käytännöllisiä kehittämistarpeita. Osa rahoituksesta myönnetään edelleen sekundaaripreventioon.

Kaikista tutkimushankkeista, joihin on saatu KKRL 12 §:n mukaista rahoitusta, on vuodesta 2012 lähtien löydettävissä Kela.fi-verkkosivuilta kaikille avoin loppuraportti (www.kela.fi/tutkimusraportit). Raportissa kuvataan hankkeen tavoite, toteutus ja tulokset sekä niiden käytännön hyödynnettävyys sekä hankkeesta syntyneet julkaisut. Osassa hankkeista Kela on ollut vain pienellä rahoitusosuudella mukana ja saattanut rahoittaa vain jonkun osahankkeen. Joissakin rahoitus on mahdollistanut koko hankkeen toteutumisen. Kaikki KKRL 12 §:n varojen käytöstä kiinnostuneet käykää tutustumassa tutkimushankkeiden loppuraportteihin.

Ilona Autti-Rämö
Terveystutkimuksen päällikkö, tutkimusprofessori
etunimi.sukunimi@kela.fi