Kelan tietotarjotinSiirry sisältöön

Kyselytutkimuksien aika on ohi?

Julkaistu 6.2.2014

Postikyselyiden avulla on pitkään kerätty tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen jäsenistä. Kansalaisten into vastata postitse tuleviin kyselyihin on kuitenkin laskenut viime vuosina. Kuviossa 1 on kuvattuna joidenkin viime vuosina kerättyjen koko väestöä koskevien postikyselyiden vastausaktiivisuus. Kuviosta voidaan havaita, että Turun yliopiston sosiologian laitoksen keräämien niin sanottujen Suomi-kyselytutkimusten vastausaktiivisuus on laskenut 10 vuoden aikana yli 60 prosentin lukemista hieman alle 50:en prosenttiin.

Graafi: Väestökyselyiden vastausprosentit vuosina 1999-2012. Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Webe-kyselyssä 2012 tavoitettiin enää alle 40 prosenttia otoksista.
 

Kuvio 1. Eräiden viime vuosina kerättyjen väestökyselyiden vastausprosentteja. 

Kelan tutkimusosaston niin sanotussa Sorva-kyselyssä 2011 ja Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Webe-kyselyssä 2012 tavoitettiin enää alle 40 prosenttia otoksista. Vastausprosenttien vaatimattomuus herättää kysymyksen, onko postikyselyistä tullut tutkimuksen historiaa? Jos yli 60 prosenttia kyselyyn valikoituneesta otoksesta jättää vastaamatta, niin edustavatko vastaajat enää tavoiteltua joukkoa, eli aikuisikäistä väestöä?

Pienentyneille vastausprosenteille voidaan esittää useita syitä, jotka yhdessä ja erikseen vaikuttavat vastaamatta jättämiseen. Ensinnäkin postitse tuleva paperinen kyselylomake voi olla vieras ja hankalaksi koettava formaatti yhteiskunnan siirtyessä yhä enemmän nopeisiin sähköisiin tiedonsiirtovälineisiin. Myöskään aihepiirit eivät ole yhteiskuntatieteissä (kuten eivät monella muullakaan tieteenalalla) kevyintä mahdollista luokkaa. Meidän on helpompi kertoa, mikä viidestä lähes samannäköisestä kurkkusalaattipurkista miellyttää silmäämme eniten, kuin arvioida sitä, kuinka hyvin toimeentuloturvajärjestelmä (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan) mielestämme toimii.

Usein kyselyissä kartoitetaan myös arkaluontoisia aihepiirejä, kuten käytettävissä olevia tuloja tai puoluekantaa, jotka helposti saavat vastaajan pohtimaan tutkimuksen tekijöiden vaikuttimia. Myös tietosuojakysymykset saavat vastaajat empimään, puhumattakaan siitä, että Suomessa ei ole pakollista vastausvelvollisuutta julkisen hallinnon lähettämiin tutkimuslomakkeisiin.

Pitäisikö postikyselyistä sitten luopua aikansa eläneenä aineistonkeräysformaattina? Mielestämme ei. Vaikuttaa siltä, että postikysely voi edelleen toimia ja etenkin tietyille väestöryhmille kohdistetut kyselyt voivat edelleen saavuttaa kunnioitettavia vastausprosentteja. Syksyllä 2013 Kelan tutkimusosastolla toteutettiin 65–85-vuotiaille täyden kansaneläkkeen saajille suunnattu postikysely. Kyselyn otoskoko oli 3000 henkeä ja vastausprosentiksi saatiin 63.

Graafi: Täyden kansaneläkkeen saajille suunnatun postikyselyn palautettujen lomakkeiden seuranta syys-marraskuussa vuonna 2013. Ensimmäisen kuukauden aikana lomakkeita oli palautunut puolet koko vastausprosentin saldosta.
 

Kuvio 2. Täyden kansaneläkkeen saajille suunnatun postikyselyn aikataulu ja lomakkeiden palautusten seuranta. 

Ensimmäinen lomakekierros oli vastausprosentin kannalta odotettavasti oleellinen: ensimmäisen kuukauden aikana lomakkeita oli palautunut puolet koko vastausprosentin saldosta. Niin sanotut karhukierrokset olivat kuitenkin merkittävässä osassa koko vastausprosentin syntymistä. Jopa ”toisella karhulla” lomakkeita palautui vielä runsaasti, ja yhteensä karhukierrokset keräsivät suunnilleen saman verran lomakkeita kuin koko ensimmäinen kierros.

Vaikka koko väestöä koskevien kyselyiden vastausprosentit ovat kutistuneet, kansaneläkeläisille suunnattu tutkimus osoittaa osan väestöstä edelleen vastaavan kyselyihin. Eläkeläisten vastausaktiivisuutta voidaan selittää esimerkiksi heidän ajankäytön joustavuudellaan ja tunnollisuudella vastata virallisiin kyselyihin. Tutkimusaiheen kokeminen tärkeäksi voi myös olla merkittävä osatekijä: kyselyssä erityinen kiinnostus oli siinä, miten takuueläkkeen voimaantulo oli vaikuttanut vastaajien kokemaan toimeentuloon.

Vanhemmille ikäluokille paperinen lomake voi myös tuntua tutulta ja turvalliselta toisin kuin sähköiset kyselyt. Tärkeää olisikin löytää oikea lähestymistapa eri kohderyhmille: esimerkiksi nuoret todennäköisesti preferoivat sähköisiä kyselyitä perinteisten paperisten sijaan.

Rekisterit ovat oivia lähteitä, kun tarvitsemme tietoa sosiaaliturvan absoluuttisesta tasosta ja sen mahdollisista muutoksista. Ne eivät kuitenkaan kerro mitään sosiaaliturvan riittävyydestä tai toimeentulon kokemuksista. Ihmisten omien mielipiteiden tiedusteleminen ja huomioon ottaminen tukee demokraattista tutkimusotetta ja hyvinvointivaltion legitimiteettiä. Tässä tehtävässä kyselytutkimuksella tulee mitä todennäköisimmin olemaan paikkansa myös tulevaisuudessa.

Erityisesti koko väestöä koskevat kyselyt ovat kuitenkin kehityspaineiden alla. Mitä medioita kyselyiden toteuttamisessa tulisi hyödyntää? Miten tutkija voisi vaikuttaa, että yhä useampi motivoituisi vastaamaan kiireenkin keskellä? Entä miten tavoitetaan kaikista huono-osaisimmat?

Minna Nurminen
harjoittelija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Ilpo Airio
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Jaa tämä artikkeli

Jaa sivu Twitteriin Jaa sivu Facebookiin Jaa sivu LinkedIniin