Nuorten sairausperusteiset etuudet juontavat useimmiten lapsuuteen

Created with Sketch. 14.10.2013
Created with Sketch.
Ilona Autti-Rämö

Jaa artikkeli Nuorten sairausperusteiset etuudet juontavat useimmiten lapsuuteen sosiaalisessa mediassa

Nuorten syrjäytyminen puhututtaa ja sen estämiseksi on käynnistetty nuorisotakuu, vuoden alusta muuttuu vajaakuntoisten ammatillisen kuntoutuksen saamisen ehdot ja lisäksi suunnitellaan nuoren kuntoutusrahan ikärajan nostoa. Nämä kaikki toimenpiteet kohdistuvat opiskelun ja työllistymisen tukemiseen. Uusimman selvityksen mukaan 16–24 vuotiaista nuorista 2.6 % sai vuonna 2012 jotain sairausperusteista toimeentuloetuutta (oli sairauslomalla, työkyvyttömyyseläkkeellä tai sai nuorten kuntoutusrahaa), kymmenen vuotta sitten vastaava osuus oli 1.7 % (Alle 25-vuotiaiden nuorten työkyvyttömyys- ja kuntoutusetuuksien käytön kehitys).

Nuorten sairausperusteisten toimeentuloetuuksien taustalla on useimmiten jo lapsuusiällä todettu krooninen sairaus tai vamma (esim. lapsuusiän reuma, CP oireyhtymä, kehitysvamma), neuropsykologinen oireyhtymä (esim. Asperger, monimuotoinen oppimisen häiriö) tai lapsuuden ja/tai murrosiän tapahtumiin pohjautuva mielenterveyden häiriö (esim. masennus). Lasten siirtyminen aikuisten palvelujen piiriin tapahtuu yleensä noin 16 vuoden iässä, nuorisopsykiatriassa 18 vuoden iässä. Siirtyminen aikuisten palvelujen piiriin tarkoittaa käytännössä myös moniammatillisen ja kokonaisvaltaisen hoitovastuun päättymistä vaiheessa, jossa nuoren pitäisi pystyä tekemään suunnitelmia itsenäistä aikuisikää varten. Omien erityisvaikeuksien huomioiminen opiskelujen suunnittelussa ja usein myös toteutuksessa edellyttää ammattitaitoista tukea. Perusterveydenhuollon ja aikuispuolen erityissairaanhoidon valmiudet vastata monioireisen nuoren ja nuoren aikuisen tarpeisiin ovat heikot.

Uudistettaessa sosiaali- ja terveyspalveluja olisi kiinnitettävä huomiota tähän kasvavaan nuorten ryhmään, joiden edellytykset selvitä itsenäisesti opiskelusta, työllistymisestä ja itsenäistymisestä ovat tavalla tai toisella rajoittuneet. Lasten hoito Suomessa on erittäin korkealaatuista ja sitoutunutta mutta hoidon tason pitäisi jatkua samalla tasolla myös 16 -18 ikävuoden jälkeen kunnes nuori on kykenevä vastaamaan itsenäisesti omasta hoidostaan, toimintakyvystään ja toimeentulostaan. Lastenlääkärit sekä lastenneurologit jakanevat huoleni potilaidensa asiantuntevan ja moniammatillisen jatkoseurannan järjestymisestä aikuispuolelle siirtymisen jälkeen. Viime viikon Lääkärilehdessä nuorisopsykiatrit toivoivat joustoa 18 vuoden yläikärajaan (SLL 2013;31:2577) ja myös STM:n harvinaisten tautien ohjausryhmä on kiinnittänyt huomiota ongelmiin harvinaispotilaiden siirtymisessä aikuisten palvelujen piiriin.

Syrjäytyvien nuorten ryhmä ei ole yhtenäinen vaan se koostuu erilaisista yksilöistä, joilla on kullakin omat vahvuutensa ja erityistarpeensa. Kun suunnitellaan toimenpiteitä nuorten syrjäytymisen estämiseksi, on tärkeää varmistaa että niille nuorille ja nuorille aikuisille, joilla on toimintakykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai oireyhtymä, tarjotaan moniammatillista osaamista sisältävää hoitoa ja kuntoutusta.

Ilona Autti-Rämö
terveystutkimuksen päällikkö
etunimi.sukunimi@kela.fi