Suomalaisen köyhyystutkimuksen ytimenä on toimeentulotuen tutkimus. Köyhyyden määritelmistä voidaan kiistellä, mutta toimeentulotuen saajien köyhyyttä on syytä pitää selvänä. Tuen myöntäminen edellyttää paitsi hakijan ja hänen kotitaloutensa lähes kaikkien tulojen huomioon ottamista myös menojen arviointia. Toimeentulotuen saajien joukossa ei ole niitä, joille köyhyys olisi täysin vapaaehtoinen valinta, koska tuen saaminen edellyttää hakijan omatoimisuutta.
Perusturvan eli syyperusteisten etuuksien ja asumistuen aukkopaikkoja voidaan arvioida sen perusteella, miten usein mainittuja etuuksia saavat joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Puutteet syyperusteisissa etuuksissa sekä asumistuessa voivat luoda aukkoja perusturvaan, joka ”vuotaa” toimeentulotuen puolelle. Toisin sanoen syyperusteista etuutta ja asumistukea on täydennettävä toimeentulotuella.
Toimeentulotuen tehtävänä on turvata ihmisarvoisen elämän edellytykset muiden tulonlähteiden puuttuessa. Toimeentulotuen myöntämisessä otetaan huomioon paitsi tulot myös tukeen oikeuttavat menot. Toimeentulotuen perusosa kattaa tavanomaisia elinkustannuksia kuten ruuan, vaatteet ja pienet lääkemenot. Tukea voidaan myöntää myös muihin ihmisarvoisen elämän edellyttämiin menoihin. Ennen Köyhyyttä Helsingissä -tutkimuksen (ks. Ahola ja Hiilamo) julkaisua Suomessa on ollut sangen niukasti tietoja, mitä nämä muut menot ovat.
Köyhyyttä Helsingissä -tutkimus lähti liikkeelle, kun saimme tietää kolmisen vuotta sitten, että Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakastietojärjestelmässä rekisteröidään melko tarkasti toimeentulotuen käyttötarkoituksia. Lupamenettelyn jälkeen saimme raaka-aineiston käyttöömme kesällä 2011. Tiedoista kokosimme sosiaaliviraston avustuksella Suomessa uuden ja ainutlaatuisen tutkimusaineiston, jota Kelan tutkimusosastolla lähdimme analysoimaan. Aineisto koostuu Helsingin kaupungin toimeentulotuen maksutiedoista vuosilta 2008–2010.
Tulostemme mukaan toimeentulotukea maksettiin asumiseen noin neljännes toimeentulotuen kokonaismenoista ja terveydenhoitomenoihin noin 10 prosenttia kokonaismenoista. Noin 60 prosenttia toimeentulotuesta maksettiin suoraan asiakkaan tilille käyttökohdetta erittelemättä eli pääasiassa toimeentulotuen perusosana.
Asumistuen riittämättömyys muodostaa selvän aukon perusturvaan. Kuilu yleisessä asumistuessa hyväksyttävän vuokratason ja todellisen vuokratason välillä oli tutkimuksessamme sitä suurempi, mitä pienempi kotitalous on. Yli puolet yksin elävistä toimeentulotuen saajista maksoi yleisessä asumistuessa hyväksyttävän enimmäismäärän ylittävää vuokraa. Neljän hengen kotitalouksissa maksettava vuokra oli enimmäismäärää suurempi vain noin 10 prosentilla talouksista.
Noin 65 prosentille toimeentulotuensaajista maksettiin jokin terveydenhoitokulu toimeentulotuesta. Eniten toimeentulotuesta maksettiin lääkemenoja. Suurimpia lääkemenoja maksettiin pitkäaikaisesti sairaille, työkyvyttömille ja eläkeläisille. Nämä ryhmät tarvinnevat eniten lääkkeitä. Lisäksi heidän tulotasonsa on usein matalampi kuin esimerkiksi työssäkäyvillä eikä sairausvakuutuksesta korvattavien lääkkeiden omavastuukattokaan ole tarpeeksi matala, jotta rahat riittäisivät ilman toimeentulotukea.
Toisaalta myös työssäkäyville maksettiin lääkkeitä toimeentulotuesta. Tämä viittaa siihen, että suuret lääkemenot voivat olla toisinaan yllättäviä. Toisaalta korkea lääkekatto eli vuotuinen lääkekulujen omavastuuosuus voi aiheuttaa tarvetta turvautua toimeentulotukeen.
Toimeentulotuen myöntämiskäytännöt ja paikalliset olosuhteet – esimerkiksi työmahdollisuudet ja asumiskustannukset – poikkeavat toisistaan eri puolilla Suomea. Tuloksiamme ei voida sellaisenaan yleistää koskemaan koko maata.
Toimeentulotuki köyhyyden mittarina on osin ongelmallinen. Nyt tarkastelun ulkopuolelle jäivät ne kotitaloudet, jotka hakivat toimeentulotukea, mutta saivat jostain syystä kielteisen päätöksen. Osa näistäkin talouksista on varmasti köyhiä. Toisaalta osa toimeentulotukeen oikeutetuista ei tiedä oikeuttaan toimeentulotukeen tai ei osaa tai halua hakea sitä. Hekään eivät näy aineistossamme, vaikka ovat toimeentulovaikeuksissa.
Elina Ahola
Tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Heikki Hiilamo
Tutkimusprofessori
etunimi.sukunimi@kela.fi
Erinomainen aineisto köyhyydentutkimukseen. Meillä on varaa poistaa köyhyys mutta kysymys on Olof Palmea mukaillen “tahdon asiasta” ja uskoa heikentää usein epäily köyhyyden luonteesta mihin nyt saadaan valaistusta.
Postauksesta käy ilmi, että asumismenot ovat pääkaupunkiseudulla suurin toimeentulotuen tarpeen syy asumistuesta huolimatta. Asumistuen maksaa valtio ja toimeentulotuen valtio ja kunta puoliksi.
Pääkaupunkiseudun korkeat asumismenot ovat kuntien syytä. Menot rasittavat kaikkia ja aiheuttavat tulojen reunalla köyhyyttä. Koska kaikkien on kuitenkin asuttava niin marginaalinen vipuvaikutus toimii siten, että valtio pääosin maksaa kuntien korkeat tontinhinnat.
Tästä usein syytetään markkinoita mutta markkinat ovat neutraalit ja hakeutuvat kuntien määräämään tasapainoon. – Saksassa asunnot ovat halpoja sodan hävityksistä ja väestösiirroista huolimatta reippaan osuuspankkiväen ja tarmokkaiden maakuntien ja urakoitsijoiden toimesta.
Niin kauan kun tontilla on hintaa vuokrat voivat alentua. Tontin hinta alenee asuntojen tarjontaa kasvattamalla. – Onhan kuntia, jotka ovat tarjonneet muuttajille käytännössä ilmaisia tontteja.
Ratkaisuksi on tarjottu mm. valtion vuokra-asuntojen rakentamista. “Vuokrakasarmit” johtavat kuitenkin mikrosegregaatioon ja kaupungin asuntorälssiin päässeille myös elinikäiseen etuun ja reilumpi tulos saadaan aikaan puhtaasti määrällisen tarjonnan lisäämisellä juuri oikeaan tarpeeseen sinne missä on maksukykyä. Tällöin reunalla marginaaliset hinnat alenevat ja asumistuen ja toimentulotuen tarve vähenevät köyhyyden lieventyessä.
Kaavoitusssäännöksillä taataan tarpeeksi pienasuntoja omistus- ja tukimuotoon isovelimäisesti puuttumatta. Nythän Helsinki kaavoittaa nimenomaan nimetysti vuokra-asuntoja, asoasuntoja, hitas-tontteja jne. jonkun korkeamman tiedon varassa ja “luovuttaa” tontteja valitsemilleen rakentajille toistaiseksi tunnetuin seurauksin.
Onhan irvokasta, että meillä on palkattuna paljon väkeä sosiaalisia asuntoja ja köyhyyttä hoitamassa, osa heistä itsekin ehkä asumistukiasiakkaita.
Olen itse asunut Saton omistamassa “kovan” rahan vuokra-asunnossa. Kun muutama vuosi sitten tuli vuokrankorotusilmoitus sitä seurasi ohje ilmoittaa korotuksesta asumistuen maksajalle. Maksoin siis paitsi oman niin myös naapurini vuokrankorotuksen “Sosiaaliset Asumisen Tuet meille Oylle”, joka on nykyisin lakisääteisten työeläkeyhtiöiden hellässä omistuksessa.
Vihje: Valtiolla on tontteja ja Kelalla miljardin sijoitusomaisuus. Asuntoihin sijoittamalla valtion menot alenisivat.
—
Toimeentulotuen laskennassa käytetään laajaa tulokäsitettä. Tutustuin tähän 1990-luvun alussa kaupungin päivähoitomaksuja määritettäessä. Laaja tulokäsite on ongelmallinen koska on tulolajeja jotka eivät automaattisesti tule viranomaisten tietoon ja pimittäminen on kiusauksena jos on maksuportaalla.
Tämä tuskin juuri koskee toimeentulotukiasiakkaita mutta on mielestäni aito ongelma päivähoitomaksuissa siksikin, että kaikkien lapsiperheiden kaikkien tulojen penkominen on jo perverssiä ja olisi korvattavissa verollisella päivähoitotuella. – Vastaava apu toimeentulotukeen olisi kansalaispalkka jonka kannalle olen pitkällisen kilvoittelun jälkeen päätynyt.