Perusturvaa vai köyhyyden rajoilla kitkuttelua?

Created with Sketch. 20.3.2013
Created with Sketch.
Ylikännö Minna

Jaa artikkeli Perusturvaa vai köyhyyden rajoilla kitkuttelua? sosiaalisessa mediassa

Perusturvan pitäisi taata elämän riskitilanteissa sellainen taloudellinen turva, jonka varassa pystyy elämään kohtuullisen hyvää elämää. Kun palkkatuloja ei jostain syystä kerry lainkaan tai ainakaan riittävästi, toimeentuloturvaverkon tulisi ottaa vastaan ja turvata arkipäivän sujuvuus. Näin ei kuitenkaan tänä päivänä ole. Vaikka perusturvaan tehtiin sadan euron tasokorotus vuoden 2012 alusta, on esimerkiksi työttömän tilanne yhä heikko. Alla olevasta kuviosta, joka on Pertti Honkasen ja Jussi Tervolan tutkimuksesta ”Vuoden 2013 perusturvamuutoksien vaikutukset”, nähdään, että kotitaloustyypistä riippumatta perusturvalla olevien työttömien reaalinen tulotaso on suhteessa pienipalkkaiseenkin kotitalouteen selvästi alhaisempi ja kehitys on lisäksi ollut vahvasti negatiivinen. Vuoden 2013 perusturvan korotus ei tätä kuvaa muuta paljoakaan.Kuvio

Vasta julkaistussa Toimeentuloturvan verkkoa kokemassa (Airio (toim.), 2013) tarkastelin työmarkkinatukea saavien toimeentulo-ongelmia ja niiden kasautumista. Yksin asuvista työmarkkinatuen saajista vuokran maksu oli viivästynyt joka neljännellä, laskujen maksu viivästynyt joka kolmannella ja lisäksi omaisuutta tai tuloja oli ulosmitattu lähes joka viidennellä. Harrastusmenoista oli joutunut tinkimään reilusti yli puolet yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Samoin vaatemenoista oli joutunut tinkimään yli puolet. Huolestuttavinta on, että yksin asuvista työmarkkinatuen varassa elävistä joka neljäs oli joutunut olemaan nälässä johtuen pienistä tuloista. Eikä suinkaan yksi tai kaksi kertaa, vaan usein tai jopa jatkuvasti kyselyä edeltävän vuoden aikana.

Taloudelliset ongelmat ovat siis lähes jokapäiväisiä perusturvan varassa elävälle työttömälle. Lisäksi ne näyttävät kasaantuvan yli puolella yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Toisin sanoen samaan aikaan ihmetellään, miten saadaan maksettua vuokra ja laskut ja lisäksi taiottua jostain rahaa lääkkeisiin, vaatteisiin, harrastuksiin ja jopa ruokaan.

Miten perusturvan varassa elävä työtön sitten pyrkii ratkaisemaan taloudelliset ongelmansa? Tutkimukseni mukaan pääasiallisin keino on lainata rahaa sukulaisilta ja ystäviltä. Kahdeksan kymmenestä yksin asuvasta työmarkkinatuen saajasta on joutunut pyytämään rahaa lähipiiriltään tietäen, että takaisin maksu on vaikeaa. Seuraavaksi yleisin keino ratkaista toimeentulo-ongelmia on hakea toimeentulotukea. Seitsemän kymmenestä yksin asuvasta työmarkkinatuen saajasta on hakenut toimeentulotukea useamman kerran kyselyä edeltävän vuoden aikana. Ilmaisia elintarvikkeita on hankkinut noin puolet ja vähintään joka neljäs yksin asuva työmarkkinatuen saaja on hakeutunut kirkon diakoniatyön piiriin saadakseen apua.

Ei siis ole mikään ihme, että puolet tutkimukseen osallistuneista yksin asuvista työmarkkinatuen saajista koki toimeentulon olevan nykyisillä tuloilla erittäin vaikeaa (48 %). Vastaava osuus koko väestössä on kahdeksan prosenttia. Helpoksi elämänsä kokee vain kolme prosenttia yksin asuvista työmarkkinatuen saajista. Koko väestössä vastaava osuus on 43 prosenttia. Ero on huimaava.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Asiasta on kahdenlaisia näkemyksiä. Toisten näkemysten mukaan toimeentuloturvaa tulisi heikentää tai ainakin sen saannin ehtoja tiukentaa, jotta kannustettaisiin työttömiä siirtymään töihin. Keppi ja porkkana –keskustelussa tämä edustaa lähinnä keppi –osastoa. Toisten näkemysten mukaan puolestaan perusturvan tasoa tulisi edelleen korottaa, jotta ne, jotka syystä tai toisesta eivät pysty elättämään itseään ansiotuloilla, saisivat elää säällistä elämää.

Olen ollut mukana arvioimassa Paltamon työllistämismallin toimeenpanoa nuorten työttömien näkökulmasta. Lähes kahdenkymmenen nuoren haastatteluissa toistuu se, miten tärkeänä nuoret näkevät sen pienenkin palkkatulon, jonka he saavat työskennellessään työllistämismallissa. Se merkitsee nuorille mahdollisuutta itsenäistyä, muuttaa pois kotoa ja hankkia sellaisia hyödykkeitä ja palveluja, joita keskipalkkainen työssä käyvä pitäisi itsestäänselvyyksinä. Nuoret eivät näe, että palkka olisi kannustavuuden näkökulmasta ongelma. Ei ainakaan siinä tapauksessa, että fyysiset ja psyykkiset edellytykset avoimille työmarkkinoille siirtymiseen ovat olemassa.

Paltamon työllistämismallin osalta on keskusteltu siitä, onko se liian kallis toteutettavaksi. Se on hyvä kysymys, johon saataneen vastaus vielä tämän vuoden puolella, kun arviointitutkimus valmistuu. Se voidaan kuitenkin varmuudella sanoa, että jos malli pystyy estämään yhdenkin nuoren syrjäytymisen työmarkkinoilta, on se säästänyt huomattavan määrä rahaa ja myös henkistä kärsimystä.

Paltamolaisen nuoren tulevaisuus voisi olla melko erilainen, jos hänestä tulisi osa Suomen aivan liian suurta pitkäaikaistyöttömien joukkoa. Ainakaan oman työttömien toimeentuloturvan tutkimukseni perusteella toimeentuloturvan verkossa ei ole lihavia kaloja, vaan useimmiten ammottava reikä.

Minna Ylikännö
erikoistutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi