Palveluseteli on kasvattanut viime vuosina Suomen kunnissa nopeasti suosiotaan uutena sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen tapana. Tämä käy ilmi esimerkiksi Suomen Kuntaliiton ja Sitran palvelusetelin käyttöä koskevasta selvityksestä viime vuodelta. Seteliä ja veronmaksajien rahoja kärkkyvien sosiaali- ja terveyspalveluyrittäjien mielestä setelin käyttöönotto tapahtuu kuitenkin liian hitaasti.
Helsingin Sanomissa (22.1.2013) myös EVAn johtaja Matti Apunen kirjoitti viivyttelyä paheksuvan kolumnin. Hänen mielestään palveluseteli on ”modernin sosiaalipolitiikan hienoimpia keksintöjä. Se antaa kuluttajalle valinnan mahdollisuuksia. Se rohkaisee perustamaan uusia yrityksiä. Se tasoittaa kysyntähuippuja”.
Palvelusetelin käyttöönottoa on perusteltu muillakin syillä. Esimerkiksi palvelusetelin käyttöalan laajentamisedellytyksiä pohtineen palvelusetelityöryhmän muistiossa1 viitataan muun muassa väestörakenteen muutokseen ja huoltosuhteen heikkenemiseen. Setelin toivotaan vähentävän julkiseen palvelujärjestelmään kohdistuvia kustannuspaineita. Lisäksi sen odotetaan kasvattavan kuluttajakansalaisen omaa vastuuta. Seteli tarjoaa hänelle aiempaa aktiivisemman roolin muun muassa oman hoivansa järjestämisessä.
Palveluseteli onkin nokkela keino yksityistää julkisia hyvinvointipalveluja, vieläpä niin, että julkinen valta voi samalla vetäytyä myös palvelujen järjestämisvastuusta. Julkisesta vallasta tulee järjestäjän sijaan pikemminkin sponsori, joka monessa tapauksessa vain maksaa kuluttajan yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimat palvelut määrättyyn setelin arvoon saakka. Palvelusetelimallissa palvelun varsinainen tilaaja ei siis enää ole kunta (tai valtio), vaan palvelun käyttäjä. Kysymys on suorasta palvelun käyttäjän ja palveluntuottajan välisestä sopimussuhteesta.
On vielä epäselvää, millaisia hyötyjä julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisaallosta seuraa. Ruotsin elinkeinoelämän teettämä laaja tutkimus ei ainakaan ole tässä suhteessa kovin rohkaiseva. Voidaan myös kysyä, mitä koko yhteiskunnan mitassa todettavia hyötyjä saavutetaan, kun aiemmin julkisen vallan kontolle kuuluneita järjestämis- tai transaktiokustannuksia ja -vastuita siirtyy palvelusetelin myötä kuluttajan kannettavaksi. Parantuuko toiminnan kokonaistehokkuus, kun julkisen sektorin tilaaja-ammattilaisille kuuluneita tehtäviä siirretään yleensä ei niin suvereenin kuluttajan harteille?
Entä miten kuluttajien oikeudet toteutuvat, kun järjestely asettaa heidät aiempaa vastuullisempaan rooliin sekä palvelujen järjestäjänä että niiden vaikuttavuuden arvioijana. Oikeuksien toteutuminen riippuu monesta epävarmasta tekijästä: esimerkiksi palvelun tarjoajien määrästä, markkinatilanteessa tapahtuvista muutoksista, palvelun sisällöstä, siitä saatavilla olevasta informaatiosta, palvelun hinnoitteluperiaatteiden vertailukelpoisuudesta, palveluntuottajien palvelulupausten pitävyydestä sekä kuluttajan asiointivalmiuksista ja kuluttajalainsäädännön tuntemuksesta, sekä tätä kautta kuluttajan tosiasiallisista valinnanmahdollisuuksista.
Perinteisten sosiaalipolitiikan suuri saavutus on ollut pitää myös niistä yhteiskunnan vähäosaisemmista huolta, jotka eivät tähän omin voimin pysty. On vaikea nähdä miten palveluseteli edistää varsinkaan tämän saavutuksen toteutumista. Heidän kykynsä ja halunsa toimia kuluttajina yksityisillä palvelumarkkinoilla ovat usein erittäin heikot. Lisäksi kun parempiosaiset hakeutuvat palvelusetelin myötä yksityisten palvelujen käyttäjiksi, tämä voi vähentää yleistä kiinnostusta puolustaa vähäosaisemmille tarjottavia julkisia palveluja ja kehittää niiden laatua.
Siksi tarkka ja tarpeen vaatiessa aikaa vieväkin harkinta palvelusetelin käyttöönotossa on minusta paikallaan. Varsinkin kun kuntakenttää myllätään parhaillaan uusiksi, jotta kuntien oma palvelutuotanto saataisiin toivottavasti nykyistä paremmalle tolalle. − Ettei kävisi niin, että setelistä ja sen avulla tavoiteltavasta uudesta palvelubisneksestä kasvaa heikompiosaisen asian alleen tallova käenpoika.
Markku Laatu
Tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi
Lähteet:
Kirjoitus pohjautuu väljästi Markku Laadun, Anna-Liisa Salmisen, Laura Kalliomaa-Puhan ja Ilona Autti-Rämön Kuntoutus-lehdessä (3/2010) julkaistuun artikkeliin ”Setelillä kuntoon?”. Saatavissa: http://www.kuntoutusportti.fi/files/attachments/kuntoutus-lehden_artikkelit/2010/laatu-ym-setelilla-kuntoon.pdf.
1 Palvelusetelin käyttöalan laajentaminen. Palvelusetelityöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:32.
“Seteliä ja veronmaksajien rahoja kärkkyvien sosiaali- ja terveyspalveluyrittäjien mielestä setelin käyttöönotto tapahtuu kuitenkin liian hitaasti.”
Samoja rahoja ne julkisten palveluiden tuottajatkin kärkkyvät, vieläpä etuoikeudella, eikö vain.
Kyllä, mutta parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana toteutettujen verojärjestelmäreformien ja valtionosuusleikkausten vuoksi julkiset palveluntuottajat ovat onnistuneet tässä aika heikosti.
Hyvä kirjoitus! Huomautan kuitenkin, että myös pienyrittäjiä kyykytetään palvelusetelien avulla. Esim. Kanta-Hämeessä terapiapalvelujen palvelusetelin hinnat laskettiin alas niin, että monet terapiapalvelujen tuottajat jättäytyivät pois systeemistä koska sillä hinnalla palveluiden tuottaminen ei enää kannata. Hinnat tasapäistettiin, koulutuksilla ja investoinneilla tiloihin tai välineisiin ei ole enää mitään merkitystä. Asiakkaat ja perheet eivät välttämättä osaa valita sopivaa palveluntuottajaa, ja vaihtoehtojakin on vain muutama, toimintaterapeuteista lähinnä sellaisia joilla ei ole toimitiloja. Mainittakoon vielä, että kun sairaanhoitopiiri itse tuottaa joitakin terapiapalveluita omana toimintana, tuntihinta on huomattavasti yksityisiä kovempi.
Kiitos tästä! Eräskin keskussairaala on siirtynyt lasten kuntoutuksen hankinnassa palveluseteliin ja määritellyt sen hinnan niin alhaiseksi, että iso osa aiemmin sairaalalle töitä tehneistä ammatinharjoittajista ei ole enää uusinut sopimustaan sairaalan kanssa(lasten kuntoutuksen hinnoittelussa ei ole mahdollista pyytää omavastuuosuutta). Lyhytaikaista säästöä syntyy, kun lapset eivät saa terapeuttipulan vuoksi kuntoutusta lainkaan. Eipähän kulu palveluseteleitä. Kuka kertoisi talousihmisille, että lasten kuntoutuksessa säästäminen tulee viiden vuoden päästä maksamaan moninkertaisesti lastenpsykiatrian ja erityisopetuksen kuluina?
Kiitos myös teille hyvistä kommenteista! Aulin ja Puheterapeutin kirjoitukset osoittavat aika karulla tavalla, miten palvelusetelijärjestelmässä voi käydä valinnanvapaudelle, kun kunnat niistävät rahapulassaan setelin arvosta sen minkä voivat. Ennen pitkää voi käydä niinkin, että osa kuntien omasta henkilöstöstä saa jättää hyvästit omalle turvatulle työpaikalleen ja he joutuvat muiden palveluyrittäjien jatkeeksi pakkoyrittäjiksi.
Palveluseteli sopii minusta parhaiten palveluihin, joille löytyy kysyntää, mutta joita julkinen sektori ei itse kykene kovin helposti tuottamaan. Tällaisia ovat esimerkiksi etnisiä ryhmiä koskevat sosiaali- ja hoivapalvelut, jotka edellyttävät kielen ja kulttuurin tuntemusta. Samoin ehkä myös esim. hoivamaatalouden ja lemmikkieläinten hyötykäyttöön (so. Aulin kainuunharmakseen) liittyviin palveluihin. Katso niistä tarkemmin Yhteyksien kirjasta osoitteesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37654/YhteyksienKirja.pdf?sequence=1 )sivut 248-270.