Palvelusetelillä parempaa palvelua, mutta kenelle?

Created with Sketch. 23.1.2013
Created with Sketch.
Markku Laatu

Jaa

Palveluseteli on kasvattanut viime vuosina Suomen kunnissa nopeasti suosiotaan uutena sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen tapana. Tämä käy ilmi esimerkiksi Suomen Kuntaliiton ja Sitran palvelusetelin käyttöä koskevasta selvityksestä viime vuodelta. Seteliä ja veronmaksajien rahoja kärkkyvien sosiaali- ja terveyspalveluyrittäjien mielestä setelin käyttöönotto tapahtuu kuitenkin liian hitaasti.

Helsingin Sanomissa (22.1.2013) myös EVAn johtaja Matti Apunen kirjoitti viivyttelyä paheksuvan kolumnin. Hänen mielestään palveluseteli on ”modernin sosiaalipolitiikan hienoimpia keksintöjä. Se antaa kuluttajalle valinnan mahdollisuuksia. Se rohkaisee perustamaan uusia yrityksiä. Se tasoittaa kysyntähuippuja”.

Palvelusetelin käyttöönottoa on perusteltu muillakin syillä. Esimerkiksi palvelusetelin käyttöalan laajentamisedellytyksiä pohtineen palvelusetelityöryhmän muistiossa1 viitataan muun muassa väestörakenteen muutokseen ja huoltosuhteen heikkenemiseen. Setelin toivotaan vähentävän julkiseen palvelujärjestelmään kohdistuvia kustannuspaineita. Lisäksi sen odotetaan kasvattavan kuluttajakansalaisen omaa vastuuta. Seteli tarjoaa hänelle aiempaa aktiivisemman roolin muun muassa oman hoivansa järjestämisessä.

Palveluseteli onkin nokkela keino yksityistää julkisia hyvinvointipalveluja, vieläpä niin, että julkinen valta voi samalla vetäytyä myös palvelujen järjestämisvastuusta. Julkisesta vallasta tulee järjestäjän sijaan pikemminkin sponsori, joka monessa tapauksessa vain maksaa kuluttajan yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimat palvelut määrättyyn setelin arvoon saakka. Palvelusetelimallissa palvelun varsinainen tilaaja ei siis enää ole kunta (tai valtio), vaan palvelun käyttäjä. Kysymys on suorasta palvelun käyttäjän ja palveluntuottajan välisestä sopimussuhteesta.

On vielä epäselvää, millaisia hyötyjä julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisaallosta seuraa. Ruotsin elinkeinoelämän teettämä laaja tutkimus ei ainakaan ole tässä suhteessa kovin rohkaiseva. Voidaan myös kysyä, mitä koko yhteiskunnan mitassa todettavia hyötyjä saavutetaan, kun aiemmin julkisen vallan kontolle kuuluneita järjestämis- tai transaktiokustannuksia ja -vastuita siirtyy palvelusetelin myötä kuluttajan kannettavaksi. Parantuuko toiminnan kokonaistehokkuus, kun julkisen sektorin tilaaja-ammattilaisille kuuluneita tehtäviä siirretään yleensä ei niin suvereenin kuluttajan harteille?

Entä miten kuluttajien oikeudet toteutuvat, kun järjestely asettaa heidät aiempaa vastuullisempaan rooliin sekä palvelujen järjestäjänä että niiden vaikuttavuuden arvioijana. Oikeuksien toteutuminen riippuu monesta epävarmasta tekijästä: esimerkiksi palvelun tarjoajien määrästä, markkinatilanteessa tapahtuvista muutoksista, palvelun sisällöstä, siitä saatavilla olevasta informaatiosta, palvelun hinnoitteluperiaatteiden vertailukelpoisuudesta, palveluntuottajien palvelulupausten pitävyydestä sekä kuluttajan asiointivalmiuksista ja kuluttajalainsäädännön tuntemuksesta, sekä tätä kautta kuluttajan tosiasiallisista valinnanmahdollisuuksista.

Perinteisten sosiaalipolitiikan suuri saavutus on ollut pitää myös niistä yhteiskunnan vähäosaisemmista huolta, jotka eivät tähän omin voimin pysty. On vaikea nähdä miten palveluseteli edistää varsinkaan tämän saavutuksen toteutumista. Heidän kykynsä ja halunsa toimia kuluttajina yksityisillä palvelumarkkinoilla ovat usein erittäin heikot. Lisäksi kun parempiosaiset hakeutuvat palvelusetelin myötä yksityisten palvelujen käyttäjiksi, tämä voi vähentää yleistä kiinnostusta puolustaa vähäosaisemmille tarjottavia julkisia palveluja ja kehittää niiden laatua.

Siksi tarkka ja tarpeen vaatiessa aikaa vieväkin harkinta palvelusetelin käyttöönotossa on minusta paikallaan. Varsinkin kun kuntakenttää myllätään parhaillaan uusiksi, jotta kuntien oma palvelutuotanto saataisiin toivottavasti nykyistä paremmalle tolalle. − Ettei kävisi niin, että setelistä ja sen avulla tavoiteltavasta uudesta palvelubisneksestä kasvaa heikompiosaisen asian alleen tallova käenpoika.

Markku Laatu
Tutkija
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lähteet:

Kirjoitus pohjautuu väljästi Markku Laadun, Anna-Liisa Salmisen, Laura Kalliomaa-Puhan ja Ilona Autti-Rämön Kuntoutus-lehdessä (3/2010) julkaistuun artikkeliin ”Setelillä kuntoon?”. Saatavissa: http://www.kuntoutusportti.fi/files/attachments/kuntoutus-lehden_artikkelit/2010/laatu-ym-setelilla-kuntoon.pdf.

1 Palvelusetelin käyttöalan laajentaminen. Palvelusetelityöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2008:32.